Psykedeelitutkimuksen metodologisten haasteiden äärellä – Webinaari 23.4.

Psykedeelien terapeuttisista vaikutuksista on jonkin verran lupaavia tutkimustuloksia. On kuitenkin syytä huomioida, että psilosybiiniä ja muita klassisia psykedeelejä koskevat tulokset perustuvat vasta pienillä otoksilla toteutettuihin alustaviin tutkimuksiin. Jotta tuleva tutkimus voi tuottaa entistä luotettavampaa ja sovellettavampaa tietoa, suurempien osallistujamäärien ohella tarvitaan myös tutkimusten metodologisten ongelmien ja haasteiden sekä tutkimusasetelmien rajoitteiden lähempää tarkastelua.

Psyty järjestää perjantaina 23.4. klo 18:00 aihepiiriä käsittelevän, maksuttoman webinaarin, joka järjestetään Zoom-sovelluksen kautta. Tapahtuma on avoin kaikille Psytyn jäsenille. Jäsenyyden voi ostaa verkkokaupastamme – tapahtumalinkki lähetetään kaikille jäsenille.

Webinaari sisältää kaksi puheenvuoroa ja niiden aiheisiin liittyvää yleisökeskustelua.

Anna-Riikka Vehviläinen on syöpätauteihin erikoistuva lääkäri Kuopiosta. Hänen vuonna 2018 valmistunut lääketieteen syventävä opinnäytetyönsä (https://psyty.fi/vehvilainen) tarkasteli vuosina 2008–2018 psilosybiiniä pääasiallisena tutkimuskohteenaan hyödyntäneitä kliinisiä tutkimuksia. Katsauksen fokus oli psilosybiinitutkimuksen metodologiassa.

Vehviläisen ammatillisen rakkauden ja mielenkiinnon kohteena on erityisesti elämän loppuvaiheen kärsimyksen lievittäminen – toisin sanoin hyvä kuolema. Näiltä osin hahmottelun alla onkin tutkimussuunnitelma psilosybiiniä hyödyntävän terapeuttisen hoidon mahdollisuuksien kartoittamiseksi palliatiivisen vaiheen syöpäpotilaiden ahdistuksen, masennuksen ja eksistentiaalisen kriisin hoidossa Suomessa.

Vehviläisen puheenvuoro nostaa esiin niitä tutkimusten metodologisia ongelmakohtia, joita hän opinnäytteessään käsitteli. Lisäkysymyksiä on noussut esiin edellä mainittua, palliatiiviseen hoitoon liittyvää tutkimusasetelmaa pohdittaessa. Ennen kaikkea toiveena olisi kuitenkin virittää vilkasta keskustelua, joka johtaa uusiin oivalluksiin ja kysymyksiin tämän monisyisen aiheen puitteissa.

Samuli Kangaslampi on psykologian tohtori ja tutkija Tampereelta sekä Psykedeelitutkimusyhdistys ry:n puheenjohtaja vuonna 2021. Hän on tutkinut erityisesti psyykkisiin traumoihin ja mielenterveyteen liittyviä teemoja, mutta julkaissut kaksi vertaisarvioitua artikkelia myös psykedeeleihin liittyen. Näistä jälkimmäisessä (https://doi.org/10.1007/s00213-020-05703-9) hän nosti esiin psykedeelien mahdollisten terapeuttisten tai muutoin hyödyllisten vaikutusten psykologisia vaikutusmekanismeja käsittelevän tutkimuksen ongelmakohtia ja esitti metodologisia ehdotuksia tulevan tutkimuksen pohjaksi.

Hänen puheenvuoronsa käsittelee tämän artikkelin pohjalta haasteita ja ongelmia psykedeelien psykologisten vaikutusmekanismien tutkimuksessa sekä arvioi tutkimuskirjallisuudessa esitettyjä väitteitä siitä, millaisten prosessien kautta psykedeeleillä voisi olla positiivisia vaikutuksia mielenterveyteen tai muuhun hyvinvointiin. Lisäksi hän pohtii, millaisilla asetelmilla ja lähestymistavoilla aiheesta voitaisiin tulevaisuudessa saada luotettavinta tietoa.

Puheenvuorojen jälkeen on varattu runsaasti aikaa keskustelulle, kommenteille ja kysymyksille. Toivotamme kaikki jäsenet taustasta riippumatta tervetulleiksi osallistumaan ja keskustelemaan. Jäsenenämme saat tapahtumalinkin sähköpostiisi viimeistään tapahtumapäivänä.

Kevään aikana on tulossa myös toinen Psytyn jäsenille maksuton webinaari. 18.5. järjestettävässä tilaisuudessa psykiatriaan ja päihdelääketieteeseen erikoistuva lääkäri Oskari Ventilä esittelee tutkimusnäyttöön pohjautuvan yleiskatsauksen psykedeeleistä sekä niiden terapeuttisesta hyödyntämisestä osana mielenterveyshäiriöiden hoitoa. Lisätietoa tästä webinaarista myöhemmin.

PS. Jos olet jo aiemmin liittynyt jäseneksemme muttet ole vielä maksanut Psytyn jäsenmaksua vuodelle 2021, voit tehdä sen osoitteessa https://holvi.com/shop/psyty

Comments are Disabled