Thesis database

Tulokset kategoriasta tagi hakusanalla -. Takaisin


Tietoisuuden tasoa muuntavien kemiallisten yhdisteiden käyttö eri potilaspopulaatioiden psykoterapiassa (Iikka Yli-Kyyny%(.., 2013)
Oppiaine:Psykologia
Opinnäytetyön tyyppi:Kandidaatin tutkielma
Laitos:Käyttäytymistieteiden laitos
Tiedekunta:Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Korkeakoulu:Helsingin yliopisto
Tiivistelmä: Psykoaktiiviset kemialliset yhdisteet kuten alkoholi ja huumausaineet aiheuttavat käyttäjässään ohimenevän muutoksen tämän tietoisuuden tasossa. Tätä hetkellistä muutosta tietoisuudessa on hyödynnetty psykoterapian aikana. Psykoterapiassa eniten kokeiltuja yhdisteitä ovat psykedeelit, jotka kuuluvat hallusinogeenisten huumausaineiden alaluokkaan. Niiden pääasiallisia vaikutuksia ovat muuntunut kognitio ja havaintokokemus. Psykiatri Humphrey Osmond ja kirjailija Aldous Huxley kehittivät sanan psykedeeli kirjeenvaihdossaan yrittäessään kuvailla niiden tuottamaa kokemusta (Tanne, 2004). Sana tulee kreikasta ja tarkoittaa suomeksi käännettynä ”mieltä ilmentävä”. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellut tutkimukset käsittelevät pääosin psykedeelejä (LSD, psilosybiini, meskaliini, DMT), mutta myös dissosiatiivisiin yhdisteisiin kuuluvaa ketamiinia ja empatogeeniksi tai entaktogeeniksi kutsuttua MDMA:ta. Kahden viimeisen yhdisteen farmakologinen vaikutusmekanismi eroaa psykedeelien vaikutusmekanismista, eivätkä siksi ole luokiteltavissa psykedeeleiksi. Seuraavaksi puhuttaessa psykedeeleillä avustetuista psykoterapioista on kuitenkin yksinkertaisuuden vuoksi nämä kaikki yhdisteet luokiteltu psykedeeleiksi.

Vaikka psykedeeliksi voidaan luokitella useita eri yhdisteitä, on kullakin psykedeelillä sille ominaiset vaikutuksensa. Joidenkin mittareiden mukaan eri psykedeelien välillä vaikutukset ovat laadullisesti samat, mutta määrällisesti eroavat. Esimerkiksi Vollenweider & Kometer (2010) vertasivat psilosybiinin (useiden sienilajien sisältämä psykoaktiivinen yhdiste) ja ketamiinin vaikutuksia seuraavilla kolmella englanninkielisellä asteikolla: Oceanic boundlessness, anxious egodisintegration ja visionary restructuralization. Ensimmäinen tarkoittaa positiivisesti koettua itsen rajojen katoamista, kohonnutta mielialaa ja yhteyttä ympäristöön, toinen häiriintynyttä ajatuksenkulkua ja itsekontrollin katoamista ja kolmas muuntunutta havaintokokemusta, visuaalisia ja auditiivisia hallusinaatioita, kohonnutta valppautta ja eri aisti-informaation synestesiaa. Esimerkiksi psilosybiini ja ketamiini tuottavat erilaiset profiilit näillä luokilla.

Ihmiset ovat käyttäneet psykedeelejä tuhansia vuosia. Varhaisimmat löydökset ovat yli 5000 vuotta vanhoja (El Seedi, Smet, Beck, Possnert & Bruhn, 2005). Monien alkuperäiskansojen keskuudessa on edelleen tavallista käyttää psykedeelejä ritualistisessa seremoniassa. Tällaisissa konteksteissa psykedeelisiä substansseja tavataan kutsua nimellä enteogeenit. Esimerkiksi Brasiliassa kaksi kirkkoa, Santo Daime ja União do Vegetal, ovat saaneet maansa hallitukselta luvan käyttää seremonioissaan ayahuascaa, teetä, joka sisältää dimetyylitryptamiinia (DMT) ja monoamiinioksidaasiestäjiä (MAO-I) (McKenna, 2004). Yhdysvalloissa toimiva Native American Church on vastaavasti saanut luvan käyttää seremonioissaan peyote-kaktuksesta valmistettua teetä, joka sisältää psykoaktiivista meskaliinia (Bogenschutz & Pommy, 2012). Näissä seremonioissa on usein ollut tapana, että shamaani annostelee enteogeenin ja johtaa rituaalia laulamalla ja rummuttamalla. Rituaaleilla voi olla erilaisia tarkoituksia kuten henkinen tai fyysinen parantaminen.

Myös länsimaissa oli aikakausi, jolloin psykedeelit olivat osa eri psykiatrien ja psykoterapeuttien työtä ja tutkimusta (Mangini, 1998). Kun Albert Hoffman vahingossa loi LSD:n (lysergihapon dietyyliamidi), tuli hän samalla aloittaneeksi ainutkertaisen aikakauden länsimaisessa tieteessä. Monien tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi muodostui muuntuneet tietoisuuden tilat ja eri psykedeelien, etenkin LSD:n ja meskaliinin psykotomimeettiset eli psykoosioireita muistuttavat vaikutukset (Osmond & Smythies, 1952). Kun tutkijoille selvisi, että psykedeelien tuottama tila on ohimenevä, oli jokseenkin tavallista, että psykiatrit ottivat kokeellisessa tarkoituksessa itse näitä yhdisteitä ymmärtääkseen skitsofreenisten potilaidensa mielenmaisemaa. Anekdotaalisten todisteiden ja omien kokemustensa jälkeen monet psykiatrit uskoivat psykedeelien potentiaaliin psykiatrian menetelmänä; LSD:n uskottiin katalysoivan psykoterapian etenemistä, ja niinpä sitä alettiin hyödyntää psykoterapiassa (Mangini, 1998).

Syntyi kaksi LSD:llä avustettua terapiasuuntausta, jotka molemmat nojasivat psykodynaamiseen teoriaan: psykedeelinen terapia ja psykolyyttinen terapia. Psykedeelisessä terapiassa potilas sai suuren annoksen LSD:tä (? 200 µg, kynnysarvo n. 50 µg), jonka jälkeen kokemuksen sisältöä tarkasteltiin ja tulkittiin. Suuren annoksen tarkoituksena oli tuottaa huippukokemus tai mystinen kokemus, jonka itsessään uskottiin tuovan ihmisessä esiin muutosmahdollisuuden. Toisessa terapiasuuntauksessa, psykolyyttisessä terapiassa, potilaalle annettiin pieniä annoksia LSD:tä osana meneillään olevaa psykoanalyyttistä terapiaa. Pienten annosten ajateltiin tuovan esiin repressoituja muistoja ja muuta materiaalia tiedostamattomasta pitäen potilaan samalla kykenevänä raportoimaan niistä. Molempien tekniikoiden ajateltiin madaltavan potilaan defenssejä, auttavan huomaamaan niitä itse ja edesauttavan psykoterapeuttista prosessia (Abraham, Aldridge & Gogia, 1996; Bogenschutz ym., 2012; Grinspoon & Bakalar, 1986; Mangini, 1998; Sessa, 2005).

Optimismi psykedeelien hyödyistä hiipui sen jälkeen, kun LSD:n ja psilosybiiniä sisältävien sienten käyttö levisi tutkimuslaboratorioiden ulkopuolelle. Harvardin yliopiston psykologian luennoitsija Timothy Leary ja professori Richard Alpert suorittivat kokeitaan kyseenalaisin menetelmin, mikä johti Learyn eroamiseen ja Alpertin erottamiseen virastaan. Jälkeenpäin Leary pahensi psykedeelien jo tahrittua mainetta kannustaessaan ihmisiä käyttämään psykedeelisiä yhdisteitä omin päin (Johnson, Richards & Griffiths, 2008). Laajamittaisen kontrolloimattoman vapaa-ajan käytön seurauksena alkoi ilmetä haitallisia reaktioita ja jopa kuolemantapauksia. Tämä ei jäänyt lehdistöltä eikä poliitikoilta huomaamatta ja pian Yhdysvalloissa ja YK:n jäsenvaltioissa säädettiin lakeja, jotka asettivat LSD:n ja sen kaltaiset yhdisteet laittomiksi, mikä käytännössä lopetti psykedeeleillä tehdyn tutkimuksen kokonaan.

Viime aikoina lupia psykedeelien käyttöön ihmiskokeissa on alettu myöntää (Grob ym. 2011; Mithoefer, Wagner, Mithoefer, Jerome & Doblin, 2011). Sitten 1950- ja 60-lukujen psykologisen tutkimuksen standardit ja menetelmät ovat kehittyneet huomattavasti. Vaikka 1950- ja 60-luvuilla julkaistiin tuhansia artikkeleita ja lukuisia kirjoja sekä järjestettiin useita konferensseja, joissa käsiteltiin psykedeeleillä tehtyjä tutkimuksia, löytyy silloisen tutkimuksen laadusta runsaasti huomautettavaa. Johnson kollegoineen (2008) löytävät kritisoitavaa muun muassa tukeutumisesta laadullisiin tuloksiin ja subjektiivisiin raportteihin, normittamattomien mittarien käytöstä, satunnaistettujen koe- ja kontrolliryhmien ja seuranta-ajan puutteesta sekä eettisistä tekijöistä. Koe- ja kontrolliryhmän puutetta perusteltiin tuolloin sillä, ettei standardin mukaista double-blind asetelmaa ollut mahdollista suorittaa. Psykedeelisten yhdisteiden vaikutukset ovat niin silmiinpistäviä, että blindin ylläpitäminen nähtiin mahdottomaksi (Greer & Tolbert, 1998). Nykyään psykofarmakologisessa tutkimuksessa vastaavanlaiset ongelmat ratkaistaan antamalla kontrolliryhmälle aktiivinen plasebo, eli pienempi annos samaa yhdistettä kuin koeryhmälle tai antamalla yhdistettä, jonka vaikutukset näyttävät päällepäin samoilta (Studerus, Kometer, Hasler & Vollenweider, 2011). Teknologian kehittymisen myötä nykyajan mahdollisuuksia tieteen tekemiseen voisi kuvailla paremmiksi kuin 1950- ja 60-luvuilla. Tuolloin ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia tutkia eläviä aivoja, eikä ollut yksityiskohtaista tietoa genetiikasta tai aivojen välittäjäaineista ja niiden yhteyksistä psyykkisiin toimintoihin ja käyttäytymiseen. Muun muassa näistä syistä johtuen olisi perusteltua jatkaa tutkimuksia.

On esitetty, että psykedeeleillä avustettu psykoterapia toimisi muun muassa vakavaa syöpää sairastavien kuolemanpelon ja ahdistuksen lieventämisessä (Grob ym., 2011), alkoholistien retkahduksen välttämisessä (Krebs & Johansen, 2012), pakko-oireisesta häiriöstä kärsivien oireiden lieventämisessä (Moreno, Wiegand, Taitano & Delgado, 2006), posttraumaattisesta stressihäiriöstä kärsivien oireilun lieventämisessä (Bouso, Doblin, Farré, Alcázar & Gomez-Jarabo, 2008; Mithoefer, Wagner, Mithoefer, Jerome & Doblin, 2011; Mithoefer ym. 2012; Oehen, Traber, Widmer & Schnyder, 2012) sekä heroiinista riippuvaisten pidättäytymisessä addiktiostaan (Krupitsky ym. 2002). Edellä mainitut tutkimukset sekä niitä aiemmat kliiniset kokeet 1950 - 1970-luvuilta antavat viitteitä siitä, että psykedeeleistä saattaisi olla hyötyä joillekin potilasryhmille. Nykyään on olemassa useita eri psykoterapioita ja hoitoja, joista valita. On silti selvää, etteivät kaikki hoitoon hakeutuvat saa kaipaamaansa helpotusta, mikä näkyy terapiansa keskeyttäneiden lukumäärässä (Hamilton, Moore, Crane & Payne, 2011). Onkin perusteltua tutkia ja selvittää kaikkien keinojen käyttökelpoisuus, niin myös psykedeeleillä avustettujen psykoterapioiden.

Tässä katsauksessa tarkastelen saatuja tutkimustuloksia psykedeeleillä avustetuista psykoterapioista sekä selvitän niiden mahdollisia vaikutusmekanismeja uusimpien teorioiden ja menetelmien valossa. Keskityn lähinnä uudempiin tutkimustuloksiin jo edellä mainittujen varhaisimpien tutkimusten menetelmällisten ongelmien takia ja koska varhaisemmasta tutkimuksesta löytyy jo kattavasti katsausartikkeleita. Käytän kuitenkin muutamia esimerkkejä myös aiemmista tutkimusasetelmista, osoittaakseni niiden ongelmakohtia ja nostaakseni esiin sen ajan tutkijoiden oivaltamia toimintatapoja, joiden mukaan toimimalla varmistetaan mahdollisimman turvallinen, tarkoituksenmukainen ja tehokas tapa yhdistää psykedeelit ja psykoterapia.
Tiivistelmä EN: -
Yhdiste:
Aihe:
Menetelmät:
Otoskoko:
Muuta:
Tagit: -
URL:
PDF: Lataa
LinkkiSuora linkki


Avaruuskavereita ja mosaiikkikuvia – N-N-dimetyylitryptamiini, mystinen kokemus ja vaikutukset kokijan elämään ja maailmankuvaan (Kasperi Tervonen, 2016)
Oppiaine:Uskontotiede
Opinnäytetyön tyyppi:Kandidaatin tutkielma
Laitos:Uskontotieteen laitos
Tiedekunta:Teologinen tiedekunta
Korkeakoulu:Helsingin yliopisto
Tiivistelmä: Tarkastelen tässä tutkielmassa N,N-dimetyylitryptamiinin (lyhennettynä DMT) tuottamaa niin sanottua psykedeelistä kokemusta. Tutkielmani on laadullinen tutkimus jota varten haastattelin erästä DMT:tä useita kertoja käyttänyttä henkilöä. Peilaan haastatteluaineistoa Rick Strassmanin DMT: The Spirit Molecule -tutkimuksen raportteihin DMT:tä nauttineiden koehenkilöiden kokemuksista. Strassman jaottelee DMT-kokemukset kolmeen pääluokkaan: henkilökohtainen (personal), näkymätön (invisible) ja transpersoonallinen (transpersonal). Ensimmäinen luokka viittaa kokemuksiin joissa heijastuvat käyttäjän henkilökohtainen psykologia ja elämäntilanne. Toisessa luokassa ovat kokemukset, joissa käyttäjä kokee käyvänsä toisissa todellisuuksissa ja kohtaavansa vieraita ”olentoja”. Kolmanteen luokkaan menevät lähikuolema (near-death), henkiset (spiritual) ja mystiset (mystical) kokemukset.

Toinen teoreettinen viitekehys jota hyödynnän, on Walter Stacen määritelmä mystisestä kokemuksesta. Stace jakaa mystisen kokemuksen yhdeksään tunnusmerkkiin: (1) sisäinen ykseys (esim. yhtenäinen läsnäolo, jakamaton tietoisuus), (2) ulkoinen ykseys (esim. tunne ykseydestä ympäristön kanssa), (3) ei-ajallinen ja ei-tilallinen luonne (esim. tunteet äärettömästä ajasta ja rajattomasta tilasta, jotka ylittävät totutut ajan ja tilan rajoitukset), (4) sisäinen subjektiivisuus (esim. tunne elämästä tai elävästä läsnäolosta kaikissa asioissa), (5) objektiivisuus ja todellisuus (esim. älyllinen ominaispiirre, tunne siitä, että kokemus oli objektiivisen totuuden lähde), (6) pyhyys (esim. tunne arvostuksesta, taivaallisuudesta tai pyhästä), (7) syvästi koettu rauha ja ilo, (8) paradoksaalisuus (esim. tarve käyttää epäloogisia tai ristiriitaisia lauseita kokemuksen kuvaamiseen), sekä (9) sanoinkuvaamattomuus (esim. vaikeus kommunikoida kokemuksesta tai kuvailla kokemusta muille).

Tutkimuskysymykseni ovat:

1) Kuinka hyvin Strassmanin erottelu (personal, invisible ja transpersonal) vastaa haastateltavan DMT-kokemusten todellisuutta? En laittanut tarkkoja sivunumeroita koska tunnusmerkit on jaettu erillisiin lukuihin.

2) Missä määrin DMT:n haastateltavalle tuottamat kokemukset voidaan luokitella Stacen määritelmän mukaisiksi mystisiksi kokemuksiksi?

3) Millaisia pitkäaikaisvaikutuksia DMT-kokemuksilla on ollut haastateltavan elämään ja maailmankuvaan?

Näiden kysymyksien lisäksi pyrin myös yleisesti ymmärtämään ja kuvaamaan haastateltavan DMT-kokemuksia mahdollisimman monipuolisesti. Yksi tavoitteistani on, että haastateltavan kokemuksista ja niiden merkityksestä hänelle välittyisi lukijalle rikas ja kokonaisvaltainen kuva.

Käytin tutkielmani haastattelumetodina puolistrukturoitua teemahaastattelua Sirkka Hirsjärven ja Helena Hurmeen teokseen Teemahaastattelu nojaten. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että olin ennen haastattelun tekemistä päättänyt etukäteen sen mitä teema-alueita halusin haastattelussa käydä läpi. En kuitenkaan halunnut suunnitella haastattelun kulkua tai kysymyksiä liian tarkasti etukäteen jotta haastettulutilanne pysyisi keskustelunomaisena ja spontaanina. Tavoitteenani oli siis löytää sopiva tasapaino jossa haastattelutilanne saisi riittävästi tilaa edetäkseen luontevasti omalla painollaan, mutta olisi samaan aikaan kuitenkin myös riittävän strukturoitu tuottaakseen tutkimuskysymysten kannalta relevanttia tietoa.

Käsittelen ensin lyhyesti aiheen uskontotieteellistä merkitystä, DMT:n luonnetta ja aikaisempaa tutkimusta aiheesta. Tämän jälkeen siirryn aineiston ja teemahaastattelu-menetelmän esittelyyn, joita seuraa varsinainen aineiston analyysi. Lopuksi vedän langat yhteen, pohdin tutkielmani tulosten merkitystä suhteessa uskontotieteeseen tieteenalana sekä esitän ideoita mahdolliselle jatkotutkimukselle.
Tiivistelmä EN: -
Yhdiste:
Aihe:
Menetelmät:
Otoskoko:
Muuta:
Tagit: -
URL:
PDF: Lataa
LinkkiSuora linkki


Psykedeelit tieteen tutkimuskentällä (Valde Orrenmaa, 2012)
Oppiaine:Uskontotiede
Opinnäytetyön tyyppi:Proseminaariesitelmä
Laitos:Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos
Tiedekunta:Humanistinen tiedekunta
Korkeakoulu:Turun yliopisto
Tiivistelmä:
”Tunsin rinnastani puhkuvan euforian nousevan välähdyksinä päähäni. Sekunnissa elin tuhansia vuosia, sillä jokainen välähdys oli kohtaus elämästäni, tapahtuma jonka elin uudestaan ja hyvinkin yksityiskohtaisesti ja pikkutarkasti. Minä tarhassa, minä naapurin tytön kanssa kiipeämässä puuhun, minä harrastamassa ekaa kertaa seksiä, minä joutumassa pahoinpidellyksi, minä rakastumassa ekaa kertaa, minä nähdessäni painajaisia ja pelätessäni yöllä nukkumista, minä itkiessäni kun isä löi äitiä, minä halatessani pikkuveljeäni kun olin kiusannut häntä, minä tekemässä ties mitä. Näin myös vaihtoehtoisia tapahtumia, kuinka tilanteet olisivat voineet mennä tai ehkä menivätkin jossain toisessa todellisuudessa. Olin yhteydessä multitodellisuuksiin, kaikki rajat liukenivat minun ja maailman välillä. Minä? Mikä minä? Mikämikämikäminä? Elin elämäni uudestaan tuhansia kertoja, elin sen eri versioina, näin tulevaisuuteni ja näin entiset elämäni, näin Ykseyden ja yhdyin siihen ja tulin takaisin ja yhdyin siihen uudestaan uudessa elämässä, ikuista loputonta looppausta ja toistoa ajassa joka ei kulje mihinkään.”

-kohokohta nimimerkki wRRa:n kirjoittamasta LSD-kokemuksesta suomalaiselle psyvault foorumille.

Aloittaessani kandityötäni, lähdin tarkastelemaan, mitä tiedemaailmalla on nykyään sanottavaa psykedeeleistä. Eri tutkimuksia lukiessani kävi hyvin nopeasti ilmeiseksi, että psykedeelitutkimuksella on varsin omalaatuinen historia, jolla on ollut merkittävät vaikutukset myös nykyisen tutkimuksen laatuun ja määrään. Näin ollen olen päätynyt esittelemään lyhyesti myös psykedeelitutkimuksen historiaa. Tutkimusta tehdessä huomasin, että yleisesti ihmiset, ja jopa uskontotieteilijät, tietävät psykedeeleistä melko vähän ja pintapuolisesti, jos siis ylipäätään tietävät. Psykedeeleistä levinnyt tieto ei ole mitenkään systemaattista ja se on monilta osin värittynyttä kaupallisten ja poliittisten syiden vuoksi (Grof, 2008, 6). Lisäksi psykedeelit ovat yhteiskunnassamme jonkinasteinen tabu: olen huomannut tämän muun muassa ihmisten ensireaktioissa kuullessaan tutkimusaiheeni. Tiedon puutteellisuuden ja värittyneisyyden vuoksi olen päätynyt luomaan kokonaisvaltaisen esityksen psykedeeleistä. Jos olisin keskittynyt tarkemmin vain esimerkiksi uuteen tutkimustietoon, olisi luki- 3 jan käsitys aiheesta saattanut jäädä liian yksipuoliseksi. Lukijalle on tarpeen korostaa jo tässä vaiheessa, että tutkimuksessa esiintyvien psykedeelien käyttäminen on Suomessa laitonta.

Psykedeelit linkittyvät monella tavalla uskontoon ja uskonnollisiin ilmiöihin, joten lähtökohtaisena oletuksenani oli, että eri tieteenalojen tutkimukset linkittyvät selvästi myös uskontotieteen alaan. Selkeimmin tämä tulee esiin psykedeelisen kokemuksen uskonnollisen tai transpersoonallisen luonteen vuoksi. Tutkimus on monin osin poikkitieteellinen: painopisteenä ovat kliiniset tutkimukset, psykiatria ja psykologia, monien kiinnostavien uskontoanropologisten ja muiden humanististen alojen tutkimusten jääden taka-alalle. Tutkimuksessa tarkastellaan aihetta hieman myös neurotieteen, psykofarmakologian ja tieteenfilosofian näkökulmista. Tutkimuksesta on muotoutunut siis jonkinlainen yleisesitys psykedeeleistä, ja tarkastelun keskiöön on tullut eritoten kaksi kysymystä: (1) miksi psykedeelit ovat uskontotieteellisesti merkittäviä ja (2) minkälaista tieteellistä tutkimusta psykedeeleistä on tehty. Koen tutkimukseni onnistuneeksi, jos lukijan käsitys psykedeeleistä sen luettuaan on muuttunut syvällisemmäksi, ja jos hän yhdistellen erilaisia tutkimuksessa esille tulleita aiheita kykenee näkemään psykedeelit hieman laajemmassa kontekstissa.

Tutkimus perustuu pääasiassa tieteellisiin tutkimuksiin ja artikkeleihin. Useat näistä liittyvät kliinisiin tutkimuksiin, joten pidän niitä lähteinä melko luotettavina. Mielenkiintoisin ja vaikuttavin kirja on ollut psykiatri Stanislav Grofin LSD – Doorway to the Numinous (2009). Grofista tarkempaa tietoa löytyy kappaleesta 3.3. Yleistä tietoa psykedeeleistä olen kerännyt muun muassa biologi Sinikka Piipon ja Ulla Salon kirjasta Mielen ja Rakkauden Kasvit (2006), sekä Michael Winkelmanin artikkelista Psychointegrator Plants: Their Roles in Human Culture, Consciousness and Health (1995). Nykyaikaisista tutkimuksista tärkeimmät ovat olleet Roland Griffithsin suorittamat kaksi psilosybiini-tutkimusta terveisiin vapaaehtoisiin vuosina 2006 ja 2011, jotka esittelen tarkemmin kappaleessa 5.3. Antropologien ääni pääsee hieman kuuluviin erityisesti Michael Harnerin toimittamasta kirjasta Hallucinogens and Shamanism (1979). Olen lukenut lisäksi kourallisen internetistä löytyviä tieteellisiä artikkeleja eri ajoilta. Syventääkseni yleistä kuvaa psykedeeleistä ja psykedeelitutkimuksesta, olen lukenut lisäksi LSD:n ”keksijän”, kemisti Albert Hofmanin kirjan LSD – My Problem Child (1980), Rick Strassmanin kirjan hänen tuottamistaan mittavista DMT-tutkimuksista DMT, Spirit-molecyle (2001), James Kentin hyvin mielenkiintoisen, ja osittain tieteellisiin tutkimuksiin ja teorioihin perustuvan kirjan Psychedelic Information Theory – Shamanism in the Age of Reason (2010), Joni Koskimaan tutkielman Psykedeelinen Uskonnollinen Kokemus ja Suomalainen 4 Päihdekulttuuri, sekä filosofin ja psykedeelisen kulttuurin puolestapuhujan Terence McKennan kirjan Food of the Gods (1992).
Tiivistelmä EN: -
Yhdiste:
Aihe:
Menetelmät:
Otoskoko:
Muuta:
Tagit: -
URL:
PDF: Lataa
LinkkiSuora linkki


Psykedeelinen profeetta - Katsaus Terence McKennan filosofiaan, postuumiin suosioon ja rooliin psykedeelisen henkisyyden kentällä (Joni Koskimaa, 2012)
Oppiaine:Uskontotiede
Opinnäytetyön tyyppi:Proseminaariesitelmä
Laitos:Historian kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos
Tiedekunta:Humanistinen tiedekunta
Korkeakoulu:Turun yliopisto
Tiivistelmä: Tässä luvussa alalukuineen käsittelen tutkimukseni metodologiaa, aineistonhankintaa ja -arviointia, sekä tutkimusetiikkaa. Lisäksi esitän lyhyen Terence McKennan elämänkerran.

Tutkimukseni esittelee joitakin McKennan keskeisimmistä ajatuksista, sekä hänen rooliansa modernin psykedeelisen henkisyyden kentällä. McKenna oli laaja-alainen ajattelija, jonka mielenkiinnon kohteita olivat shamanismin lisäksi mm. alkemia ja hermeettinen esoteria, UFOilmiöt, jungilainen psykologia, kyberkulttuuri, filosofia ja historia. Pyrin tutkimuksessani tiivistämään McKennan filosofian keskenään yhteenliittyviä teemoja muutamien tarkoin valittujen otsikkojen alle.

Psykedeeliseen henkisyyteen hallusinogeenien lakistatuksen ja länsimaisen valtakulttuurin huumevastaisen ilmapiirin takia varmastikin liittyvästä stigmatisaation vaarasta huolimatta tällä alakulttuurilla on äänenkantajia, joiden joukossa Terence McKenna oli merkittävä. Tätä asemaa kuvannevat hyvin hänen kirjansa Food of the Gods -takakannen suositustekstit:

”Jos edes murto-osa McKennan ajatuksista on totta, häntä tullaan jonain päivänä pitämään tietoisuuden Kopernikuksena”, sekä ”Terence McKenna on villi mies, joka luotaa mielen suurten mysteerien syvyyksiä. Hän kysyy isoja kysymyksiä, hän ratsastaa Reunalla. Hän on tutkimusmatkaaja, inhimillisen tajunnan maailmanympärysmatkaaja”. (McKenna 1992, takakansi.)

Ensimmäinen lause viitannee McKennan omien sanojensa mukaan usein esittämään vertaukseen, jonka mukaan psykedeelit ovat psykologialle, mitä teleskoopit olivat 1500-luvun astronomialle. (Levin 1988, 17.)

Veljekset Terence ja Dennis McKenna sukelsivat psykedeelien tutkimukseen niin sanotusti pää edellä, ja näiden tutkimusmatkojen seurauksena psykedeelisen alakulttuurin kentälle lanseerattiin käsitteet kuten ”sankarillinen annostus” [en. Heroic Dose], ts. viisi grammaa kuivattuja psilosybiisisieniä (mt., 20), ”Eschaton -aika-aalto” [tunnetaan paremmin termillä Timewave Zero], ”hyperavaruus” muuntuneiden tajunnantilojen ”tapahtumapaikkana”, sekä tietenkin ”muuntautuvat konehaltiat” [en. Self-transforming Machine Elves]. Olen pyrkinyt kääntämään nämä termit mahdollisimman hyvin suomen kielelle.

Edellä mainittuja konehaltioita, sekä muita McKennan suurelle yleisölle lanseeraamia ajatuksia erittelen tarkemmin luvussa 2 alalukuineen, jotka käsittelevät McKennan keskeistä filosofiaa. 1 Luvussa 3 käsittelen hiukan McKennan postuumia suosiota.

Tutkimukseni otsikko ”Psykedeelinen profeetta” ei suinkaan tarkoita, että McKennan asema psykedeelisen henkisyyden kentällä vertautuisi suurten maailmanuskontojen profeettoihin. Nähdäkseni hän vertautuu ennemminkin rock-tähtiin; hänellä on ”faneja” seuraajien sijaan.

Otsikkoni syntyi esitellessäni tutkimusideaani eräälle ystävälleni. Kun kerroin kirjoittavani Terence McKennan filosofiasta, ystäväni kommentoi: ”Terence McKenna on ennemminkin profeetta kuin filosofi”. Tämä huomautus ja McKennan ajattelun eskatologiset teemat saivat minut vaihtamaan otsikkoni nykyiseen muotoonsa. Otsikko sitoutuu myös McKennan lehtihaastatteluun nimeltä Psychedelic prophet (Peet & Marcus 1992).
Tiivistelmä EN: -
Yhdiste:
Aihe:
Menetelmät:
Otoskoko:
Muuta:
Tagit: -
URL:
PDF: Lataa
LinkkiSuora linkki