Järjestimme toukokuussa 2019 Helsingin yliopistolla ilmaisen luentotapahtuman, jonka teemana oli psykedeelikokemusten integrointi. Tapahtumassa luennoivat psykologi ja psykoterapeutti Marc Aixalà Barcelonasta ja suomalainen psykologi Riikka Ajantaival. Luennot taltioitiin. Alla on Aixalàn luento, johon saa valittua Youtuben valikosta suomenkielisen tekstityksen, sekä luennosta tehty suomenkielinen transkriptio.
Hyvää iltapäivää kaikille. Olen hieman häkeltynyt siitä, kuinka paljon ihmisiä täällä on paikalla tänään. Pyrin tekemään parhaani. Tahdon kiittää tapahtuman järjestäjiä siitä, että järjestivät tapahtuman ja kutsuivat minut tänne Helsinkiin.
Aion jakaa psykedeelikokemusten integraatioon liittyviä havaintojani, joita olen kerännyt viimeiset 6–7 vuotta. Psykedeelikokemusten integraatio on muodostunut trendikkääksi aiheeksi. Aiheeseen liittyen on enemmän keskustelua. Säätiössä, jossa olen töissä, alettiin tarjota integraatiopalvelua vuonna 2012. Aloimme saada yhteydenottoja ihmisiltä, joilla oli ollut hyvin hankalia kokemuksia. Erityisalani integraatiossa onkin ihmiset, joilla on ollut hankalia kokemuksia.
Ne huomiot, joita tulen kanssanne jakamaan, tulevat neljältä eri alalta. Yksi näistä on työni ICEERS:in integraatiopalvelussa. Meillä on nettisivu, jossa tarjoamme tietoa etnobotanisista aineista, kuten ayahuasca ja iboga. Teemme myös töitä lakiasioiden parissa, ja pyrimme löytämään tapoja tuoda psykedeelit tutkimuksen kentälle ja valtavirtaan. Teemme monia muitakin asioita. Minun roolini on tarjota integraatioapua ihmisille, jotka pyytävät sitä psykedeelikokemuksen jälkeen. Tämä on erityisalani. Meihin yhteyttä ottavat ihmiset ovat käyttäneet esimerkiksi ayahuascaa tai sieniä, ja kokevat ongelmia tai haittavaikutuksia sen jälkeen. Tämä on yksi väylistä, joiden kautta kerään tietoa.
Toinen väylä on työni yksityisenä psykoterapeuttina. Tässä työssä tapaan kaikenlaisia ihmisiä. Jotkut heistä ovat käyttäneet psykedeelejä, mutta jotkut eivät tiedä edes mitä ne ovat. Olen siis myös “normaali” psykoterapeutti. Työskentelen masennuksen, ahdistuksen, fobioiden, parisuhdeongelmien ynnä muun arkipäiväisen ahdingon parissa.
Kolmas ala, jolta tuon tietoa, on haittojen vähentämispalvelut festivaaleilla. Erityisesti Boom-festivaaleilla, jossa olen ollut vapaaehtoisena ja työskennellyt tiimijohtajana ja kouluttajana psykedeelikriisipalvelussa. Boom-festivaali on psykedeelinen tapahtuma, jonka kävijämäärä on noin 35 000 ihmistä. Merkittävä osuus heistä ottaa psykedeelejä jossain vaiheessa festivaalia. Ihmiset tapaavat tehdä monenlaisia kokeiluja tapahtuman aikana. Jotkut heistä päätyvät vaikeisiin kokemuksiin. Festivaaleilla on kellon ympäri tarjolla tukipalvelu, jonne vaikeita kokemuksia läpikäyvät ihmiset voivat tulla. Tarjoamme turvallisen ympäristön ja psykologista tukea avuksi näihin vaikeisiin hetkiin.
Neljäs alue, jolta kerään tietoa on työni holotrooppisen hengityksen parissa. Järjestän holotrooppisen hengitystyöskentelyn työpajoja, ja koulutan ihmisiä, jotka haluavat fasilitoida sessioita itse. Vaikka kyseessä ei olekaan psykedeelien tuottama kokemus, olen tämän kautta ollut tekemisissä monien muuntuneessa tajunnantilassa olevien ihmisten kanssa. Tämä tietoisuudentila muistuttaa joiltain osin psykedeelistä tietoisuudentilaa, ja se voi olla tunnetasolla yhtä intensiivinen. Kokemuksen voima voi psykedeelikokemusten tapaan olla valtaisa.
Asiat, joista tulen tänään puhumaan, tulevat siis näiltä neljältä kentältä. Ensiksi tahtoisin mainita sen, että vaikka puhumme integraatiosta yksittäisenä asiana, tahdon ajatella integraatiota laajemmassa kontekstissa. Tahdon ajatella integraatiota osana prosessia. Olette varmaan nähneet tämän kuvan jo tuhat kertaa, mutta minusta on äärimmäisen tärkeää pitää se mielessään. On aina tapahtumia, jotka edeltävät integraatiota. Integraatio on siis osa prosessia.
Pyrin välittämään sen ajatuksen, ettei integraatiota erillisenä asiana ole olemassa. Jos keskitytään vain integraatioon, on hyvin vaikeaa ymmärtää mitä tehdä, miksi sitä tarvitaan ja mihin se perustuu. Ymmärtääksemme mitä integraatiossa tulee tehdä, täytyy ymmärtää, että siinä toimitaan sen jälkeen, kun joitain asioita on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta.
Ensimmäisenä on valmistautuminen, joka tapahtuu ennen itse kokemusta. Sitten on varsinainen sessio, joka voi olla holotrooppista hengitystä, psykedeelikokemus, meditaatiota tai jotain muuta. Tämän kokemuksen jälkeen tulee integraatio. Tulen tarjoamaan vertauskuvia siitä, mitä teemme jälkeenpäin tuodaksemme tietoa kokemuksesta tai työstääksemme sen sisältöä. Mitä teemme sen kanssa, mitä on tapahtunut?
Tässä vaiheessa haluan erottaa toisistaan integraation ja psykoterapian, sillä minusta tuntuu, että ne nykyään sekoitetaan helposti toisiinsa. Vaikka integraatio onkin toisinaan psykoterapeuttinen interventio, en katso integraation olevan pohjimmiltaan psykoterapiaa. Kun on tekemisissä asiakkaan kanssa, pitäisi tietää se, mitä ollaan tekemässä. Tehdäänkö integraatiota vai onko kyseessä pitkäkestoisempi psykoterapiaprosessi? Joillain psykoterapeuteilla nämä saattavat limittyä toisiinsa. Samoin silloin, kun ihminen menee lääkärille, ei häntä hoida ainoastaan yksi lääkäri. Ensin hän menee puhumaan yleislääkärille, joka päättää tarvitaanko asiaan jonkin erikoislääkärin näkemystä. Sitten hän käy erikoislääkärillä, ja tulee lopuksi takaisin yleislääkärille päivittämään tilanteen. Sama pätee myös tällaisessa työssä.
Nykyään vaikuttaa siltä, että jokaisen pitäisi olla shamaani, psykoterapeutti, henkinen opettaja ja ystävä. Kaikkea samaan aikaan. Yhteiskuntamme ei toimi tällä tavalla. On yhden alan erityisosaajia, ja sitten on toisen alan erityisosaajia. Usein ihmiset, jotka hallitsevat yhden näistä aloista, eivät ole taitavia jollain toisella alalla. Ihminen voi esimerkiksi olla taitava psykoterapeutti, mutta hänellä ei ole taitoja ayahuasca-session järjestämiseen.
Tai hän voi olla hyvä shamaani, mutta ei tiedä mitään integraatiosta tai psykoterapiasta. Eikä ihmisellä olekaan velvollisuutta tietää kaikkea. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, millä alalla itse on taitava, ja missä vaiheessa prosessia oma työ tapahtuu. Muuten saattaa tehdä asioita, jotka kuuluvat johonkin toiseen osaan prosessia, joihin ei ole mielekästä keskittyä siinä osassa, jonka parissa itse työskentelee.
Valmisteluvaiheessa arvioidaan, olisiko muuntuneessa tietoisuudentilassa toteutettu kokemus henkilölle turvallinen ja kenties myös hyödyllinen. En aio paneutua asiaan syvällisesti, mutta psykedeelikokemukset tai holotrooppiset hengityssessiot voivat olla voimakkaita kokemuksia, eivätkä ne sovi kaikille. Ne eivät ole kaikille hyviä tekniikoita. Samoin kuin aspiriini ei sovi kaikille, vaikka onkin hyvä särkylääke, eivät psykedeelitkään sovi kaikille. Valmisteluvaiheen ideana on arviointi: Olisiko tämä turvallista? Olisiko tämä hyödyllistä?
On myös asioita, joita osallistujien pitää tietää. Heidän pitää tietää ennen kokemusta, mitä siinä tulee tapahtumaan. Samoin kun mennään pelaamaan jalkapalloa, tiedetään sen säännöt. Tiedetään, minkälaisia vuorovaikutuksia on odotettavissa ja minkälainen ympäristö on. Jos ihmisellä ei ole kunnollista valmistautumista ja hän ei tiedä, mihin on ryhtymässä, tämä voi aiheuttaa vaikeuksia myöhemmin. Olemme varmasti samaa mieltä siitä, että jos aikoo kokeilla laitesukellusta tai juosta maratonin, olisi huono idea ryhtyä niihin suorilta käsin.
Ensin tarvitaan tietyt valmistelut. Ehkäpä pitää treenata ja tarkkailla kehoaan. Pitää myös tuntea laitteet ja osata korjata niitä. Pitää tietää, mitä tulee tapahtumaan, ja tutkia kuinka syvä on se meri, jossa sukellus tullaan tekemään. Tämä kaikki tehdään ennen kuin ryhdytään sukeltamaan.
Samoin toimitaan psykedeelisession kanssa. Sitä ennen on tarpeen tehdä joitain valmisteluja, sillä kokemus voi olla syvä ja voimakas. Valmistelua tarvitaan. Tulemme puhumaan enimmäkseen integraatiosta, enkä siis aio keskittyä valmistautumiseen enkä siihen, kuinka psykedeelisessio järjestetään.
Tavat, joilla sessiot toteutetaan, voivat olla hyvin erilaisia. Jos juodaan ayahuascaa Perussa shamanistisessa kontekstissa, se tulee tapahtumaan yön pimeydessä ja hiljaisuudessa shamaanin laulaessa icaro-lauluja ja ehkäpä soittaessa helistintä. Jos juodaan ayahuascaa Kolumbiassa, tilanne on osittain samanlainen. Heillä on nuotio, ja he saattavat soittaa huuliharppuja. Santo Daimen seremonioissa puolestaan on valot, tanssia ja yhteislaulua. Jos otetaan psykedeeliä kliinisessä tutkimuksessa, ympäristö on erilainen. Mukana on yksi osallistuja ja kaksi terapeuttia. On siis monia eri tapoja toteuttaa psykedeelisessio.
Tulen esittelemään yleisluontoisen lähestymistavan integraation, sillä ihmiset, jotka pyytävät meiltä apua, tulevat hyvin monenlaisista taustoista. Jotkut ovat olleet shamanistisissa sessioissa, jotkut tutkimuksissa ja jotkut ovat ottaneet psykedeelejä festareilla tai ystävän kanssa. En niinkään välitä siitä, mistä kontekstista he tulevat. Minua kiinnostaa enemmän se, mitä sellaista tapahtuu session jälkeen, jonka vuoksi he kokevat tarvitsevansa tukea.
Puhutaan siis integraatiosta. Mitä se tarkoittaa? Minusta se on hyvä kysymys pohdittavaksi. Tyyliini ei kuulu antaa lopullisia vastauksia. Aion ennen kaikkea nostaa esiin kysymyksiä. Kun sanomme sanan ”integraatio”, vaikuttaa siltä, että ymmärrämme toisiamme. Kokemuksen integroiminen. Uskomme olevamme samalla aallonpituudella.
Jos menemme pintaa syvemmälle, huomaamme, että ihmiset ajattelevat integraatiosta monin eri tavoin. Tiedämme sen olevan jotain kokemuksen jälkeen tapahtuvaa, mutta sen määritelmä on suuri tyhjiö. Myös integraatiopalveluiden määritelmissä on suuri tyhjiö. Jos menee kysymään integraatiosta alalla toimivalta ihmisiltä, kuten psykoterapeuteilta ja sessioiden järjestäjiltä, kaikki sanovat tarjoavansa työssään integraatiota. Jos heiltä kysyy, mitä tässä integraatiossa tehdään, ovat vastaukset hyvin erilaisia.
Ei siis ole yhteisymmärrystä siitä, mitä integraatio on. Eikä siinä mitään, mutta on tärkeää muistaa, että kun puhumme integraatiosta, voimme tarkoittaa montaa eri asiaa. Toivon, että tulette tämän luennon aikana saamaan lisää tietoa ja ideoita. Lopulliseen, tyhjentävään määritelmään ei kuitenkaan tulla päätymään.
Hyödynnän integraatiosta puhuessani tiettyjä metaforia. Minusta ne ovat hyödyllisiä työkaluja asian pohdiskelussa. Yksi suosikkivertaukseni on kuva palapelin paloista. Sanotaan, että kun ihminen kokee psykedeelikokemuksen tai muun muuntuneen tajunnantilan, hän saa uutta informaatiota. Tuo informaatio on kuin palanen, joka on sovitettava jo kasassa olevaan palapeliin. Minusta tämä on hyvä vertaus, mutta… Pidän tästä kuvasta, sillä kuten näette, palojen ympärillä on viivoja. Uutta palasta pitää hioa. Sitä pitää työstää, poistaa terävät reunat. Sen kanssa pitää tehdä jotain, jotta se sopisi muuhun palapeliin. Mutta myös itse palapelin kanssa pitää tehdä jotain. Pitää työstää jo olemassa olevaa taustaa, eli maailmankuvaansa, jotta uusi palanen sopii palapeliin.
Tässä on toinen vertauskuva, josta pidän. Jos kysyisin teiltä, mitä näette tässä kuvassa, mitä vastaisitte? Siihen on erilaisia vastauksia, mutta yleinen vastaus on, että kuvassa on jalkapallo. Oikeasti siinä ei ole jalkapalloa. Siinä on kuusi mustaa kuviota, ja aivomme integroivat tämän tiedon joksikin, mikä käy meille järkeen. Luomme merkityksen sellaiselle asialle, jolla itsessään ei olisi meille järkeä. Aivomme integroivat nämä kuusi mustaa kuviota yhdeksi kokonaisuudeksi.
Mielenkiintoista on se, että teemme tämän integraation, koska olemme nähneet jalkapalloja ennenkin. Jos emme olisi koskaan nähneet jalkapalloa, olisi meidän vaikeaa havaita sellainen tässä kuvassa. Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että meidän ei tarvitse tietoisesti pyrkiä näkemään jalkapalloa. Siihen ei tarvitse keskittyä, vaan aivomme tekevät sen tiedostamattomalla tasolla.
Samoin tässä toisessa kuvassa. Moni sanoisi, että siinä on kuutio. Aivomme muodostavat kuution näistä pisteistä. Mikä mielenkiintoista, kuutio voi osoittaa sisään- tai ulospäin riippuen siitä, miten sitä katsoo. En tiedä näettekö sen. Yleensä on helpompaa nähdä yksi näistä kahdesta versiosta. Aivomme kykenevät kuitenkin näkemään sen kahdessa eri syvyysperspektiivissä.
Aivoissamme havainnon tasolla tapahtuva integraatio on siis dynaamista. Se voi muuttua riippuen siitä, miten katsomme asioita. Tämä seuraava on niille teistä, joilla on tieteellistä taustaa. Itse olin insinööri ennen kuin ryhdyin psykologiksi. Tätä kutsutaan integraalifunktioksi. Jos olette tehneet näitä koulussa, muistatte, että se oli melko vaikeaa. Integraatio on aina haasteellista. Tätä pitää harjoitella paljon muistaakseen, miten se tehdään. Hauskaa on se, että integroidessa etsitään jotain sellaista, mitä ei ennalta tiedetä. Derivaattifunktio ja f tiedetään, mutta tehtävänä on etsiä f:ää edeltävä funktio. Siinä pyritään menemään askel taaksepäin. Tämän vuoksi se on niin haastavaa – siinä etsitään sitä, mitä ei tiedetä.
Samoin on psykedeelikokemuksen integraation kanssa. Emme tiedä sitä, mikä sen lopputulos tulisi olla. Insinöörinä pidän aina käytännöllisestä lähestymistavasta. Integraatiolla pitää olla jokin tulos. Siihen liittyy tämä käytännön ulottuvuus. Jos se ei tuota mitään tulosta, en tiedä onko se silloin integraatiota.
Myös tätä puuvertauskuvaa käytetään yleisesti. Kokemuksen integroiminen on kuin kasvaisi ylöspäin kohti henkistä ulottuvuutta – pysyen silti samalla juurtuneena fyysiseen ja maalliseen.
Nämä kaikki ovat erilaisia vertauskuvia, joiden avulla voidaan pohtia integraatiota. Mielestäni on mielenkiintoista tutkia eri aloja ja eri tapoja ajatella, ei ainoastaan psykologiaa tai transpersoonallista psykologiaa. On tärkeää tiedostaa, että integraatioon kuuluu useita ulottuvuuksia. Minä ymmärrän asian jotakuinkin näin.
Yleensä kun puhutaan integraatiosta, tulee ensimmäisenä mieleen se, että pitää ymmärtää kokemuksen tarkoitus ja työstää kokemuksen sisältöä. Ensin mieleen tulee siis integraation kognitiivinen ja rationaalinen puoli.
Integraatioon liittyy kuitenkin muitakin puolia. Toinen hyvin olennainen puoli on integraation emotionaalinen ulottuvuus. Psykedeelikokemuksen jälkeen koetaan usein voimakkaita tunteita. Silloin voi myös esiintyä emotionaalista epätasapainoa, kun tunteet vaihtelevat. Integraation tulisi siis tapahtua myös tunnepuolella. Jotkut kokevat jopa tärinää, kipua tai fyysistä epämukavuutta kokemuksen jälkeen. Selvästi integraatioon liittyy välillä myös kehollinen puoli.
Nämä kolme puolta ovat yleensä melko helppoja hahmottaa: keho, mieli ja tunteet. On muitakin komponentteja, joilla on tapana unohtua. Yksi niistä on integraation henkinen puoli, toinen sen käytökseen liittyvä puoli. Nähdäkseni ihmiset, jotka keskittyvät enemmän käytöspuoleen, tapaavat unohtaa henkisen puolen, ja ihmiset, jotka keskittyvät henkiseen puoleen, tapaavat unohtaa käytöspuolen. Nämäkin ulottuvuudet ovat integraatiossa olennaisia.
Kun puhutaan käytöksestä, sen voi ajatella puhtaasti käyttäytymiseen liittyvänä siten kuin sitä ajatellaan behavioraalisen ja kognitiivisen psykologian kehyksessä. Sitä voidaan ajatella myös buddhalaisesta näkökulmasta, jolloin se liittyy elämän eettiseen ja moraaliseen puoleen. Monissa uskonnoissa, kuten buddhalaisuudessa ja juutalaisuudessa, uskomukset ovat kyllä tärkeitä, mutta teot niitäkin tärkeämpiä. Ihminen, joka ei usko jumalaan, voi silti olla hyvä juutalainen, jos hän noudattaa kaikkia ohjeita. Sisäistä uskoa ei välttämättä tarvita. Jos toimii tavalla, joka on järjestelmän mukaan moraalisesti oikein, se riittää.
Kun puhutaan käytöksestä, voidaan ajatella myös integraation eettistä puolta. Hiljattain olen lisännyt kuvioon vaakaviivan, joka kuvaa integraation sosiaalista ulottuvuutta. Meidän on tärkeää puhua integraatiosta, sillä psykedeelikokemukset eivät ole integroituja maailmankuvaamme. Ne eivät ole osa yhteiskuntaa, jossa elämme.
Shamanistiset perinteet, tai Santo Daime, ylipäänsä kulttuurit tai suuntaukset, joissa muuntuneet tajunnantilat ovat luonnollinen osa elämää, eivät puhu integraatiosta. Heillä ei ole integraation käsitettä. Heillä on tiettyjä integraatioon viittaavia käytäntöjä, esimerkiksi shamanistinen dieta. Sen jälkeen tulee pitäytyä tietyistä ruoista ja noudattaa käyttäytymiseen liittyviä rajoituksia. Tämä on osa integraatiota. Heillä ei kuitenkaan ole ajatusta siitä, että kokemusta pitäisi jollain tapaa työstää kokemuksen jälkeen.
Tämä on valmiiksi integroituna kulttuuriin. Jos ihminen, joka menee juomaan ayahuascaa curanderon kanssa, käyttäytyy sen jälkeen hieman erikoisesti, muut yhteisössä eivät katso häntä kieroon. He tietävät, että tämä kuuluu asiaan. Jos ihminen taas menee toimistolle voimakkaan ayahuasca-kokemuksen jälkeen, on tilanne erilainen kuin sellaisessa kulttuurissa, jossa nämä kokemukset ovat integroituneena. Siksi sosiaalinen puoli on minusta hyvin tärkeä. Ihmisillä, joilla on kokemusten jakamisen mahdollistava sosiaalinen ympäristö, on vähemmän vaikeuksia integraatiossa kuin heillä, jotka ovat enemmän eristyksissä eivätkä voi puhua kokemuksesta.
Työssäni tapaan lähinnä ihmisiä, joilla on ollut vaikeita kokemuksia. Niihin liittyy aina jokin ongelma tai oire, joka ilmaantuu jälkeenpäin. Jos kokemus on täysin integroitu, näitä negatiivisia vaikutuksia ei ilmaannu. Kartesiolaista logiikkaa opiskelleet tietävät, kuinka implikaatiot toimivat. Vaikka A -> B, ei se tarkoita, että B -> A. Ongelmien puuttuminen ei siis tarkoita, että kokemus olisi täysin integroitu.
Jaan teille henkilökohtaisen kokemukseni. Joskus hengitystyöskentelyn tai psykedeelikokemuksen jälkeen ihmiset piirtävät mandaloita. Kerran minulla oli eräs syvä ja merkityksellinen kokemus, joten olin hyvin motivoitunut tekemään integraatiota. Aloin tekemään tätä värikästä mandalaa, mutta se osoittautui työlääksi, ja mandala jäi keskeneräiseksi. Tämä todistaa integraation puutteeni. En muista mitään kokemuksesta enkä tiedä mistä siinä oli kyse. Minulla ei ole siitä muistikuvia. En ole myöskään kärsinyt sen vuoksi mistään ongelmista. En ole kokenut negatiivisia vaikutuksia, enkä myöskään ole saanut mitään tietoa kokemuksen kautta tai käyttänyt sitä hyödykseni. Eräs ihminen samankaltaisella luennolla tosin sanoi minulle: ”Tämähän juuri on sinun integraatiosi siitä kokemuksesta. Tajusit sen, että et saanut kokemuksesta mitään.” Ehkä hän oli oikeassa.
On tärkeä pohtia, milloin terapeuttinen interventio on aiheellinen. Millaisissa tilanteissa meidän terapeuttien tulee toimia? Milloin on syytä integraatioon? Internetistä voi löytää kymmenittäin integraatiota tarjoavia nettisivuja. Voi löytää paljon integraatioterapeutteja, mitä ikinä se tarkoittaakaan. On kasvamassa sellainen ajattelu, että jos ei kokemuksen jälkeen käy terapeutilla tai tee muulla tavoin muodollista integraatiota, tekee asiat väärin.
Olen vahvasti eri mieltä. Minusta tässä luodaan tarve, jollaista ei ennen ollut. Tässä terveyden, henkisen kasvun ja itsensä kehittämisen maailmassa on taipumus luoda ihmisille sellaisia tarpeita, joita he eivät koe tarvitsevansa. Ajatellaan, että jos ei tee integraatiota, toimii väärin. Kyllä ja ei. Minusta meidän terapeuttien tehtävä on tarpeen tullen puuttua asiaan, mutta ei jokaisessa tilanteessa.
Yleensä ihmiset onnistuvat tekemään jonkinlaista integraatiota itsenäisesti. He pystyvät tekemään johtopäätöksiä kokemuksesta ja he kokevat sisäistä muutosta. Tämä riittää. Terapeuttien ei tulisi puuttua asiaan, jos sille ei ole erityistä tarvetta. Tämä on näkökantani.
Joskus ihmiset kokevat tarvitsevansa terapeutin apua ja he pyytävät sitä itse. Tähän voi olla useita syitä. Jollain on esimerkiksi ollut viisi MDMA-sessiota, jotka ovat olleet sydäntä avaavia ja kauniita kokemuksia. Aina kokemuksen jälkeen hän kuitenkin palaa samoihin kaavoihin eikä kykene muuttumaan. Kokemuksen aikana ongelmat näyttävät ratkenneen, mutta kuukauden päästä hän on takaisin lähtötilanteessa. Tässä tilanteessa ihmisellä ei siis välttämättä ole oireita, mutta hän ei ole kokenut toivomaansa kehitystä.
Joillain taas on vaikeampi tilanne, ja he kokevat tilanteensa olevan huonompi kuin ennen kokemusta. Psykedeelikokemus johti olotilan huononemiseen. He etsivät aktiivisesti tukea ja apua. Alalta kertyneen kokemukseni perusteella sanoisin, että integraatiossa on kaksi suurta aluetta. Mitä tarkoitamme, kun puhumme integraatiosta? Ensisijainen jaottelu on mielestäni tämä. Pyritään maksimoimaan kokemuksen hyödyt, tai pyritään minimoimaan kokemuksen jälkeen koetut kielteiset vaikutukset.
Kuten kaikkien keinotekoisten jaotteluiden kanssa, nämä kaksi tavoitetta eivät ole täysin erillisiä toisistaan. Vaikka tavoitteena on kielteisten vaikutusten minimointi, ihmiset voivat kokea myös erillisiä hyötyjä. Lähestymistavan kannalta nämä kaksi tietä ovat erilaisia. Siksi haluankin esittää ne tällä tavalla toisistaan erillisinä. Ammattilainen, joka osaa auttaa yhdessä, ei välttämättä osaa auttaa toisessa.
Kuten tulemme myöhemmin näkemään, hyötyjen maksimoimiseksi tarjotaan usein tiettyjä työkaluja ja ympäristöjä. Esimerkiksi piirtäminen, päiväkirjan kirjoittaminen, luonnossa oleminen, kokemusten jakaminen ja niiden pohtiminen: on monia harjoitteita, joita voi tehdä työstääkseen kokemusta. Näitä tarjotakseen ei tarvitse olla psykoterapeutti, vaan myös maallikko voi hyödyntää niitä. Tilanteessa, jossa joku kokee kielteisiä vaikutuksia, on mielestäni vaikeampaa antaa hyvää tukea, jos ei ole kliinistä koulutusta. Tähän jo aiemminkin viittasinkin.
Pyrittäessä maksimoimaan hyöty, kysytään: kuinka kokemuksesta saatu tieto tai sen aikana koettu parannus tai muutos voidaan tuoda jokapäiväiseen elämään? Miten muutoksista voidaan tehdä pysyvämpiä? Miten kokemuksen aikana nähdyt ja koetut asiat voidaan käyttää hyödyksi?
Toisessa tilanteessa kysytään: Kuinka päästä eroon jälkivaikutuksista? Kuinka päästä eroon psykedeelikokemuksen jälkeen koetusta epämukavuudesta?
Tulette näkemään tämän kuvan monesti, sillä se on minusta hyvin tärkeä. Tahdon jakaa yhden avainasian, joka on mielestäni tärkeä integraatiota pohtiessa. Tämä asia on session saattaminen päätökseen. Käytämme tätä käsitettä paljon holotrooppisen hengityksen kentällä, mutta en ole nähnyt sitä niin usein psykedeelien piirissä. Minusta se on hyödyllinen käsite, sillä se liittyy siihen, mitä session lopulla tapahtuu.
Kuinka psykedeelikokemus päätetään? Eri traditioissa on eri tapoja päättää sessio. Näitä on kiintoisaa vertailla. Santo Daimen seremoniassa, joka muistuttaa kirkollista messua tai juhlaa, session päätteeksi lauletaan erityisiä lauluja. Tähän tarkoitukseen on erityisiä hymnejä. Shamanistisessa kokemuksessa lauletaan session päätteeksi icaro-lauluja, minkä on tarkoitus sulkea energeettinen kenttä. Nämä päätöstavat liittyvät enemmän ryhmään ja kontekstiin.
Tahdon kuitenkin avata erityisesti henkilökohtaisen tason näkökulmaa. En aio nyt syventyä niihin käsitteisiin, jotka nostan esille. Tahdon kuitenkin tuoda esille joitain niistä käsitteistä, joita pidän integraation suhteen tärkeinä. Vihreä ympyrä merkitsee muuntunutta tajunnantilaa, eli psykedeelikokemusta. Keltainen ympyrä merkitsee tavallista tajunnantilaa, eli valveillaolon tilaa.
Jossain vaiheessa sessiota, kun aineen vaikutukset laskevat, alkaa siirtyminen ulos kokemuksesta. On helppo ymmärtää, että siirtymä ei ole on/off -luontoinen. Kokemus ei vain yhtäkkiä lakkaa ja palauta henkilöä normaalitilaan. Välissä on siirtymävaihe. Se, miten tämä siirtymä tapahtuu, on hyvin tärkeää. Useimmat integraatiopalveluumme hakeutuvista kokevat tarvitsevansa psykoterapeuttista tukea, sillä he kokevat, että tavallaan kokemus ei ole päättynyt.
He kokevat olevansa edelleen kuvan vihreällä alueella. He eivät ole saaneet sessiolle kaipaamaansa päätöstä. He ovat tavallaan edelleen auki. Jotkut ihmiset käyttävät itsekin näitä käsitteitä: ”Menin ayahuasca-sessioon ja se avasi minua. Sen jälkeen olen ollut hyvin auki. Erityisesti kun käyn nukkumaan tai poltan kannabista, olen hyvin auki, ja tuntuu kuin kokemus jatkuisi taas. Kokemus on helposti saavutettavissa.”
Hyvä päätös edellyttää sen, että on saatu emotionaalinen tasapaino. Tunteet ovat vakaassa tilassa, olivat ne mitä tahansa. Ihmisellä voi olla ollut vaikea sessio, johon on liittynyt vihaa, itkua tai surua, ja kokemuksen jälkeen hän tuntee edelleen surua. Suru on kuitenkin tilassa, jossa se on käsiteltävissä ja se hyväksytään. “Tunnen surua ja voin hyväksyä sen.”
Toinen merkki hyvästä kokemuksen päätöksestä on se, että ihminen kokee, että kokemuksen aikana pintaan noussut materiaali on jollain tasolla käsitelty. Pintaan ei nouse jatkuvasti uusia ajatuksia, ja aivot ovat rauhoittuneet.
Joskus ihminen koettaa välttää kokemuksen aikana pintaan nousseita asioita, mutta materiaalia pyrkii edelleen pintaan. Tämä on merkki siitä, että kokemukselle ei ole saatu vielä päätöstä. Tätä tarkoitan sillä, ettei pakene kokemuksesta. Joskus ihmiset sanovat: ”Minun täytyy lähteä. Minun täytyy mennä kotiin ja lopettaa tämä sessio.”
Kotiin meneminen ei tarkoita sitä, että sisäinen kokemus loppuisi. Tässä on esimerkki siitä, kuinka asiat yleensä menevät. Otetulla aineella on tietyt farmakologiset vaikutukset. Joidenkin tuntien jälkeen – LSD:n kohdalla tämä on 10–12 tuntia, psilosybiinin kohdalla 4–8 tuntia – aineen farmakologiset vaikutukset laskevat. Pintaan nouseva materiaali, eli ajatukset, tunteet ja muu sisältö, noudattaa samaa kaavaa, mutta siinä on aina jonkin verran viivettä.
LSD:n kanssa on yleistä, että kun huippu on mennyt ja vaikutukset alkavat laskemaan, laskuvaihe on hyvin pitkä. Moni ihminen kokee vaikeuksia juuri tämän vaiheen aikana. Silloin, kun kokemus ei ole enää niin intensiivinen, saattaa madaltaa defenssejään ja ajatella kokemuksen päättyneen. Yksin ollessa alkaakin ilmaantua voimakkaita tunteita ja uusia ajatuksia. Kokemus voimistuu jälleen, mutta ei psykedeelisellä tavalla, vaan tunnetasolla. Ihmiset voivat kokea voimakasta surua tai yksinäisyydentunnetta.
Tässä vaiheessa ihmiset kokevat joskus vaikeuksia. Ajattelen itse, ettei esiin nousevan materiaalin voimakkuus ole täysin riippuvainen aineen farmakologisista vaikutuksista. Siksi jotkut kokevat ayahuasca-kokemuksen voimakkaana vielä kuuden tunnin jälkeen, jolloin ainetta ei ole enää kehossa. He ovat edelleen kosketuksissa vaikeisiin tunteisiin, kuten suruun ja ahdistukseen. Heidän tajuntaansa tunkeutuu nukkumaan käydessä mielikuvia.
Kemian näkökulmasta ei voida sanoa, että he olisivat edelleen tripillä, sillä aine ei enää vaikuta heidän kehossaan. Psykologian näkökulmasta kokemus kuitenkin on edelleen käynnissä.
Kokemuksen päätös on yksi haastavimmista toimenpiteistä. Mistä tiedetään, että ihminen on saanut session päätökseen, ja hänen on turvallista mennä kotiin? Se on hyvin tärkeä toimenpide. Vaikka holotrooppisessa hengitystyöskentelyssä teemme sessiot isossa ryhmässä, johon voi kuulua jopa 80 ihmistä, saatamme session henkilökohtaisesti päätökseen jokaisen osallistujan kanssa. Ohjaaja menee session lopussa puhumaan osallistujan kanssa varmistaakseen, että tämä on parhaassa tilassa, missä hän sinä päivänä voi olla. Emme tähtää mihinkään valaistumiseen, vaan tavoitteemme on emotionaalinen tasapaino ja maadoittunut tila. Tähän pyritään jokaisen osallistujan kanssa. Psykedeelien kliinisissä tutkimuksissa tehdään myös näin. Ennen kuin ihmiselle annetaan lupa mennä kotiin, hän puhuu terapeutin tai psykiatrin kanssa, jotka varmistavat, että kokemus on turvallista päättää.
Monissa tilanteissa näin ei tapahdu. Aineen käytön tapahtuessa itsekseen, kaveriporukassa tai festivaaleilla, ei kokemuksen päätös saa paljoa huomiota. Myöskään shamanistisessa kontekstissa tämä käsite ei ole vahvasti läsnä. Isoissa ayahuasca-piireissä ei huomioida kokemuksen henkilökohtaista päätöstä. Kuulin erään tarinan pariskunnasta, joka osallistui ayahuasca-sessioon. Koko session aikana nainen ei kokenut juurikaan vaikutuksia, ja sitten session pitäjä jo sulkikin piirin.
Samalla hetkellä kun sessio lopetettiin, nainen alkoi kokea erittäin voimakkaita vaikutuksia. Kokemus alkoi viitisen tuntia myöhemmin, kuin oli odotettu. Session pitäjä lähti paikalta sanoen vain: ”Tuokaa naiselle Coca-Cola. Kyllä se järjestyy.” Jäi muiden osallistujien tehtäväksi pitää huolta naisesta. Tässä tapauksessa kokemuksen henkilökohtaista päätöstä ei huomioitu.
Toinen asia, johon olen keskittynyt viime vuosien aikana, on tämä. Kun joku ottaa minuun yhteyttä pyytääkseen integraatiosessiota, ja kokee tarvitsevansa tukea, minua kiinnostaa se, miksi näin tapahtuu. Mitä tämä ihminen tahtoo? Miksi hän kokee tarvitsevansa toisen ihmisen tukea ja terapiasessiota? Toistan tässä hiukan itseäni. On kaksi päätilannetta. Jotkut ihmiset tahtovat maksimoida hyödyt. He ovat kokeneet esimerkiksi viisi MDMA-kokemusta, eivätkä ole muuttuneet. Toisilla taas on vaikea tilanne ja he tahtovat siihen ratkaisun. Jotkut eivät tule integraatiosession takia, mutta saattavat silti tarvita sellaisen.
Käsittelen lyhyesti kolmea käsitettä, joista olette varmaankin kuulleet. Nämä ovat henkinen ohitus (spiritual bypassing), egon paisuminen ja riippuvuus. Henkinen ohitus on viekas, piilevä haitta. Se tarkoittaa taipumusta kieltäytyä kohtaamasta henkilökohtaisia haasteitaan keskittymällä henkisiin ulottuvuuksiin. Egon paisuminen tarkoittaa sitä epäaitoa nöyryyttä, jota monet gurut ilmentävät. ”Olen kokenut kymmenentuhatta egokuolemaa, eikä minulla ole enää egoa. “Jutellaan sitten kun olet kokenut saman.”
Sitten on myös taipumus juosta kokemuksesta toiseen. “Ayahuasca ei aiheuta riippuvuutta. “Käyn seremonioissa kerran kuukaudessa, ja jos en käy, koen siihen tarvetta.” Hänen polkunsa on se, että hän tarvitsee psykedeelikokemuksen tietyin väliajoin. “Jos en toimi niin, en koe seuraavani polkuani.” En väitä, että kaikki ayahuascaa tai muita psykedeelejä säännöllisesti käyttävät olisivat riippuvaisia. On kuitenkin ihmisiä, jotka tuntevat tarvitsevansa psykedeelikokemusta voidakseen kehittää itseään tai kasvaa henkisesti.
Viime aikoina minua on kiinnostunut, mitä buddhalaisuudessa sanotaan tästä. Heillä on mielenkiintoinen lähestymistapa tähän. Zen-traditiossa kaikkia ilmiöitä pidetään illuusiona. Jos saa meditaation aikana yhteyden pelkoon, suruun tai vihaan, tulee vain palata tyynylleen ja jatkaa meditaatiota. Jos alkaa näkemään enkeleitä ja demoneita, tulee silloinkin palata tyynylleen ja jatkaa meditaatiota. Samoin toimitaan silloinkin, jos on saanut valaistumiskokemuksen. Heitä ei kiinnosta se, mitä tapahtuu. Tärkeää on vain istuminen ja meditoiminen. Kun joku on innoissaan läpikäymästään satori-kokemusta: “Valaistuminen. Viimeinkin!” Häntä kehotetaan vain meditoimaan lisää. Valaistumiskokemukseen ei kannata jäädä vellomaan tai iloitsemaan, sillä se ei ole mikään päätepiste tai määränpää.
Katsomme pienen pätkän tätä videota. Tiedättekö hänet? -”Nimeni on JP Sears ja olen Ultrahenkinen. Tänään opetan teillekin, kuinka ollaan Ultrahenkisiä. Ensin teidän pitää ymmärtää, että…” Jos ette tiedä tätä kaveria, suosittelen kahta videota. Toinen on nimeltään ”Using Ayahuasca”, toinen ”Ultra Spiritual”. Ei ole terävämpää tapaa esittää niitä totuuksia, joita emme halua kohdata. Menkää ihmeessä katsomaan nuo videot.
Kun olin joitakin vuosia tehnyt työtä ihmisten kanssa, joilla on ollut vaikeita kokemuksia ja jotka tahtovat integraatiota, aloin huomaamaan kaavoja. Insinöörin mieleni pyrkii yksinkertaistamaan asioita. Aloin nähdä ihmisten pyynnöissä ja vaikeuksissa yhteisiä nimittäjiä. Kehitin tällaisen ajatuskartan. Se on hieman vanha ja kaipaisi ehkä päivitystä, mutta on edelleen hyödyllinen.
Yksi keskeisimmistä integraatio-ongelmia aiheuttavista asioista on valmistautumisen puute. Se, ettei tiedetty mihin oltiin menossa. En tiedä, kuinka asiat ovat Suomessa, mutta Espanjassa ayahuasca-retriittejä voi löytää Facebookista vaikka samalle päivälle. Jos tahtoo retriitille Barcelonassa seuraavana päivänä, se onnistuu.
Psykedeelien mainostuksessa tietyt sanat, kuten ”lääke”, voivat olla harhaanjohtavia. Kun otetaan lääkettä, sen on tarkoitus parantaa. Tiedämme, että psykedeelit eivät varsinaisesti toimi niin. Kun ottaa psykedeeliä, ei tunne oloaan heti paremmaksi. Session aikana saattaa jopa tuntea olonsa paljon huonommaksi. Jotkut eivät tiedä tätä. Joku on esimerkiksi mennyt ayahuasca-retriitille, sillä hänen ystävänsä sanoi, että se olisi hänelle hyväksi. Palattuaan hän toteaa, ettei ollut valmis kokemukseen. Hän ei ollut tiennyt, mihin lähti mukaan. Valmistautumisen puute on yksi asioista, jotka aiheuttavat ongelmia jälkeenpäin. Ihmisellä voi olla ongelmia integraatiossa, vaikka hänen kokemuksensa olisi ollut hyvin positiivinen.
Muistan erään, joka oli kokenut egonliukenemiskokemuksen. Se tapahtui ensimmäisellä kerralla, kun hän otti LSD:tä. Hän tunsi minuutensa katoavan, ja se tuntui hänestä hyvin pelottavalta. Hän kertoi minulle, että hänen rajansa tuntuivat sulavan pois, ja hän tunsi katoavansa ja yhdistyvänsä universumiin. Hänelle se oli pelottavaa ja kokemus oli vaikea. Toisella tavalla katsottuna tämä voi olla kaunis egonliukenemiskokemus, jossa tullaan yhdeksi universumin kanssa. Hän ei kuitenkaan tiennyt tällaisen kokemuksen mahdollisuudesta. Kun niin tapahtui, hän tunsi katoavansa ja menettävänsä identiteettinsä. Jos hänellä olisi ollut enemmän tietoa ennen kokemusta… Kun puhuimme, ja hän sai asioista enemmän tietoa, hän alkoi nähdä kokemuksen eri tavalla. Hän totesi, ettei hänen kokemansa ollut huono asia.
Tämä pätee myös toisin päin. Joku menee juomaan ayahuascaa odottaen parantavaa kokemusta, ja hän oksentaa ja ulostaa allensa kuuden tunnin ajan. Niin voi tapahtua. Jos tästä ei ole tietoinen, kun ajattelee vain ottavansa “lääkettä” ja sitten tällaista tapahtuu, saattaa alkaa epäillä onko itsessä tai lääkkeessä jotain vikaa. Itse asiassa tässä ei ole mitään väärää, vaan se on yksi niistä asioista, joita saattaa tapahtua.
On tärkeää, että on jotain ennakkotietoa siitä, mitä voi tapahtua. On myös erittäin tärkeää, että on jonkinlainen käsitys siitä, minkälaisessa kontekstissa kokemus tulee tapahtumaan. Ei ole sama asia juoko ayahuascaa Santo Daimen vai uusshamanistisen ryhmän kanssa. Se on aivan erilaista. Santo Daimessa pukeudutaan valkoisiin. Naiset ovat yhdellä puolella ja miehet toisella. Seremonioissa seistään, istutaan ja lauletaan tietyissä kohdissa. Siellä ei voi käydä makaamaan ja nautiskelemaan omasta kokemuksestaan. Se ei kuulu tähän kontekstiin. Jos ei tiedä sitä, saattavat säännöt herättää joissain vastustusta.
Jotkut tarjoavat sessioita, joissa yhdistetään monia eri asioita. Niihin voi kuulua psykedeelien ohella esimerkiksi perhekonstellaatioterapiaa tai psykodraamaa. Ne voivat kenties olla mainioita keinoja. Mutta jos ei tiedä mitä tuleman pitää, ja psykedeelikokemuksen huipulla tempaistaan mukaan perhekonstellaatioon, on kokemus yllättävä. Se kuulostaa hassulta, mutta siitä voi koitua ongelmia. Jos sen sijaan tietää etukäteen, että sessioon kuuluu psykodraamaa tai perhekonstellaatioita, voi päättää, haluaako osallistua sellaiseen. Jos ei tiedä, mihin on ryhtymässä, siitä voi koitua kaikenlaisia ongelmia.
Toinen asia, mikä aiheuttaa vaikeuksia integraatiossa on intensiiviset kokemukset, joita ei syystä tai toisesta olla onnistuttu täysin käsittelemään. On esimerkiksi noussut esiin hankalia tunteita, joita ei haluta käsitellä tai niiden käsitteleminen tuntuu hyvin vaikealta. Session päättyessä kaikkia tunteita ei olla käsitelty.
Tämä liittyy läheisesti asioiden saattamiseen päätökseen. Sessio päättyy, mutta pintaan nousee yhä asioita. Kun raottaa suljetun laatikon kantta, ja näkee jonkin pimeän liikkuvan laatikon sisällä, eikä laatikkoa enää tahdo avata, sillä se pelottaa. Sitten laatikon jättää puoliksi avatuksi, mutta eihän sitä voi enää unohtaa. Laatikossa on pelottava eläin, ja vaikka se ei olisi niin uhkaava, tietää koko ajan sen olevan siellä. Sitten sitä koittaa samaan aikaan pitää laatikon poissa mielestään ja palata normaaliksi, vaikka laatikko vaivaa edelleen mieltä. Tässä jäädään eräänlaiseen välitilaan.
Joskus ihminen voi jäädä jumiin johonkin tunteeseen. Yleisin, jota olen nähnyt, on syvä surun tunne. Session aikana on saatu yhteys syvään surun tunteeseen. On noussut vastustusta, eikä sitä olla voitu täysin käsitellä. Sessio päättyy surun kokemukseen, ja suru sen jälkeen ikään kuin tahraa jokapäiväisen elämän. Kaikki alkaa suodattua surun linssin läpi. Todellisuus vääristyy kokemuksen vuoksi.
Ystävälläni oli psykedeelikokemus, jossa kaikki meni näennäisesti hyvin, eikä hän kertonut kokeneensa mitään ongelmia. Parin kuukauden päästä hän tuli holotrooppisen hengityksen sessiooni. Olin yllättynyt, sillä hän ei ole sellainen tyyppi, joka käy tällaisissa työpajoissa. Toivotin hänet tervetulleeksi, ja hän suoritti session. Päivän tai kaksi tämän kokemuksen jälkeen hän tuli puhumaan minulle. Hän kertoi osallistuneensa sessioon, koska hän oli taannoisessa psykedeelikokemuksessaan saanut yhteyden syvään suruun. Sen jälkeen hän oli ollut koko ajan surullinen. Hän pystyi toimimaan ja hänellä meni verrattain hyvin, mutta hän oli jatkuvassa yhteydessä suruunsa. Hän ajatteli, että olisi hyväksi mennä turvallisempaan kokemukseen käsittelemään tuota tunnetta. Hän sai jälleen yhteyden suruun, mutta tällä kertaa pehmeämmällä, helpommin käsiteltävissä olevalla tavalla. Hän koki, että tämän ansiosta hän pystyi liikkumaan eteenpäin. Hän ei sanonut siitä mitään, ennen kuin asia oli jo käsitelty. Emme tienneet hänen ongelmastaan ennen kuin hän oli jo selvinnyt siitä.
Toinen tilanne liittyy useisiin peräkkäisiin, integroimattomiin kokemuksiin. Tässä profiilissa ihminen menee sessiosta sessioon. Ensin otetaan ayahuasca-sessio, seuraavana viikonloppuna bufo-sessio, sitä seuraavana viikonloppuna MDMA:ta ayahuasca-kokemuksen integroimiseksi, sitten Temascal-seremonia energian palauttamiseksi, seuraavalla viikolla puolestaan ekstaattista tanssia jotta energiat saadaan taas virtaamaan, sitten otetaan sieniä luodaksemme uudelleen yhteys… En sano, että tämä olisi oikein tai väärin. Näen tässä profiilissa ongelmana sen, että ihminen menee aina uusiin kokemuksiin, eikä se tunnu tuovan mitään ratkaisua.
Tähän liittyy eräs mielenkiintoinen ajattelutapa. Eräs tyypillinen… sana “deluusio” kuulostaa liian psykiatriselta, mutta… Ajatellaan, että seuraava sessio ratkaisee ongelman. Tarvitaan aina se yksi kokemus lisää, jotta päästäisiin sinne, mihin halutaan. Se kokemus on kuin porkkana, joka heiluu aasin nenän edessä. Kokemuksia jahdataan, mutta perille ei vain päästä. Jos tätä jatkuu vähän aikaa, se ei yleensä ole ongelmia.
Näin toimivilla ihmisillä, jotka hakeutuvat psykoterapian tai integraatioavun pariin, on kuitenkin yleensä alkanut ilmenemään vaikeuksia. Näitä vaikeuksia ovat yleensä muun muassa ahdistus ja unettomuus. Joskus tilanne on vakavampi, ja ihmisillä alkaa ilmetä skitsotyyppisiä oireita. He pohtivat, tietävätkö muut ihmiset, mitä he ajattelevat. On saatu vaikka junassa kanssamatkustajaan jokin sanaton yhteys, josta ollaan vuorenvarmoja.
Joskus ilmenee toimintakykyä heikentäviä ongelmia. Eräs asiakkaani oli ottanut ayahuascaa noin 25 kertaa kolmen kuukauden aikana. Hän oli myös käyttänyt useita muita aineita. Hän jatkoi tätä käydessään terapiassa, eikä hän valittanut siitä. Ayahuasca-kokemukset olivat olleet hyvin vaikeita ja kummallisia, hänen ongelmansa olivat ahdistus ja unettomuus. Hänen täytyi nukkua valot päällä, koska pimeässä häntä pelotti liikaa. kehittyä sosiaalinen fobia, eikä hän uskaltanut poistua huoneestaan silloin, kun talossa oli asuintovereita. Kun hän halusi käydä vessassa, hänen piti odottaa seuraavaan aamuun asti, jolloin ihmiset lähtivät talosta. Vasta silloin hän uskalsi poistua huoneestaan.
Tässä vaiheessa tilanne on vakava. Nyt ei puhuta kokemuksen merkityksestä, vaan tässä on kyseessä vakavammat asiat. Ihmisillä voi esiintyä myös salaliittotyyppisiä ajatuksia. Reptiliaaneja, anunnakeja, salajuonia ihmisten mielten hallitsemiseksi, jotta he eivät pääsisi käsiksi informaatioon… Tarkastelen asiaa seuraavan metaforan kautta. Näin visualisoin tämän ongelman. Määränpäähän vaikuttaa olevan suora reitti, mutta kesken matkaa joutuu sivuraiteille. Yksi kokemus avaa yhden oven, toinen kokemus toisen oven, ja sitten ei enää hahmota mitä oli tekemässä.
Tässä eräs toinen vertauskuva. Eräs nainen alkoi juoda ayahuascaa hyvinkin järkeenkäyvistä syistä. Hän ei pitänyt työstään, hänellä oli sosiaalista ahdistusta ja hän koki tarvitsevansa muutosta elämäänsä. Tätä voi verrata kissafobiasta kärsivään ihmiseen, joka menee juomaan ayahuascaa päästäkseen fobiastaan eroon. Sitten kissa ei olekaan enää tavallinen kissa, vaan psykedeelinen, henkinen avaruusolentokissa. Ongelmasta tulee entistä monimutkaisempi.
Tämä on yksi vaikeimmista tilanteista, ja se voi kokemuksen aikana näyttää ulkoapäin psykoottiselta kohtaukselta. Ihminen saattaa menettää kehonsa hallinnan ja alkaa käyttäytyä vaarallisesti ja arvaamattomasti. Tähän liittyy yleensä paniikkia, pelkoa, paranoiaa ja huutamista. Kokemuksen sisältöä ei muisteta jälkeenpäin. He kertovat vain, että heidän kokemuksensa oli hirveä, ja nyt he kärsivät sen seurauksista.
Heidän tilansa muistuttaa akuuttia stressihäiriötä. Paljon puhutaan traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD), mutta tässä on kyse lyhytaikaisesta ongelmasta. Tässä ovat DSM-4:n kriteerit akuutille stressihäiriölle. Lista vastaa ihmisten kokemuksia hirveän ayahuasca-session jälkeen. Ihmisille vaikeuksia tuottavat erityisesti uudelleenkokeminen, unettomuus ja dissosiaation oireet. Ja toki myös huono mieliala. Haastavuutta lisää, jos terapeuttisen intervention ja kokemuksen välissä on pitkä aika. Nämä ihmiset menevät yleensä ensiksi julkisen terveydenhuollon puolelle tai yleislääkärille. Heille voidaan määrätä antipsykoottisia tai masennuslääkkeitä. Heidän tilanteensa voi jäädä jumiin, ja se voi kehittyä PTSD:n suuntaan.
Toinen merkittävä ongelmien lähde on ne ongelmat, jotka liittyvät kokemuksen aikaiseen vuorovaikutukseen, eikä itse kokemuksen sisältöön. Valitettavasti on monia psykedeelisessioiden tarjoajia, jotka syystä tai toisesta tekevät vahinkoa osallistujille. Tai jos haluaa ilmaista toisin, heidän ja osallistujien vuorovaikutus vahingoittaa. He ovat taitamattomia, epäeettisiä tai käyttävät osallistujia hyväkseen. Valitettavasti tällaista tapahtuu useammin kuin tahtoisimme, mikä on ei koskaan. Tämä on kuitenkin todellisuutta.
Näissä tapauksissa interventio ei keskity ainoastaan oireiden parantamiseen, vaan myös luottamuksen palauttamiseen. On hankala tilanne, kun ihminen on tullut hyväksikäytetyksi terapeuttisessa, epäsymmetrisessä suhteessa, ja sitten hän astuu uuteen epäsymmetriseen suhteeseen, jossa terapeutin on tarkoitus parantaa hänet. On siis toimittava vuorovaikutuksen tasolla, eikä ainoastaan oireiden tasolla.
Eräs merkittävä ongelmien lähde on myös aiemmat mielenterveysongelmat, jotka ovat aktivoituneet psykeedelin käytön myötä. Näitä ovat muun muassa vaikea masennus, maaniset episodit ja psykoottiset episodit. Yleensä tilanteeseen on vaikea puuttua muutoin, kuin tavallisen terveydenhuoltojärjestelmän kautta. Tässä tilanteessa ihminen menee psykiatrille tai ensiapupoliklinikalle. Suurimmassa osassa kokemuksistani näistä tapauksista olen työskennellyt enemmänkin henkilön perheen kuin hänen itsensä kanssa.
Perheenjäsenet ovat huolissaan, ja he ottavat yhteyttä integraatiopalveluun: ”Hei, en tiedä mitään ayahuascasta, mutta poikani meni Peruun ja sanoi juoneensa ayahuascaa. Hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja nyt palattuaan hän on täysin maaninen. Etsin ayahuascasta tietävää psykiatria, koska en tiedä mitä on meneillään.” Tällaiset avunpyynnöt ovat myös yleisiä.
Taidan lopettaa nyt tähän. Minulla olisi vielä yksi luku, mutta tämä taitaa riittää. Mennäänpä siis päätösosaan. Yksi asia, jonka tahtoisin teidän muistavan tästä luennosta, on ajatus prosessiluontoisuudesta: On eri vaiheita ja erityyppisiä interventioita, ja ehkäpä myös eri ammattilaiset tekemässä työtä eri vaiheiden parissa.
Toinen avainasia on ajatus integraation eri ulottuvuuksista ja sen monitasoisuudesta. On myös tärkeää pohtia ajatusta asioiden saattamisesta päätökseen. Tärkeä pointti on myös integraation kaksi päätavoitetta: hyötyjen maksimointi tai sessiota seuraavien haittavaikutusten hoitaminen. Ja lopuksi, tämä kehittämäni ajatuskartta syistä, joiden vuoksi ihmiset hakevat tukea. Tässä kaikki tällä erää. Kiitos paljon.
