Psykedeelien äärellä Lontoossa –
raportti Breaking Convention 2019 -konferenssista

Psykedeelitutkimusyhdistys ry:n tiedottajana ja verkostoijana toimiva Henry Vistbacka kävi elokuussa Lontoossa järjestetyssä Breaking Convention -psykedeelikonferenssissa. Hänen konferenssiraporttinsa avaa Psytyn blogin, jossa julkaistaan raporttien lisäksi esimerkiksi psykedeeleihin liittyvää tutkimusta käsitteleviä artikkeleita.

Psykedeelejä koskevan kiinnostuksen valtavirtaistuminen jatkuu. Lontoon Greenwichin yliopistossa aihepiiriä käsiteltiin elokuun puolivälissä psykedeelikonferenssi Breaking Conventionissa. Viidettä kertaa järjestettävä kolmipäiväinen tapahtuma kokosi yhteen toista sataa puhujaa ja toista tuhatta konferenssivierasta. Viikonlopun pääpaino oli psykedeelitutkimuksessa, mutta konferenssi toi saman katon alle myös psykedeelien inspiroimaa kulttuuria ja muuta teemaan kytkeytyvää. 

Luentojen lähestymistavat ja aihepiirit olivat monenkirjavia: Psykedeelitutkimusta esiteltiin niin neurotieteen, antropologian kuin filosofiankin näkökulmista. Toistuviin teemoihin lukeutuivat muun muassa psykedeelitutkimuksiin niin tutkijoina kuin koehenkilöinäkin osallistuvien ihmisten homogeenisuus sekä kysymys siitä, voisiko psykedeeleistä olla apua ympäristökriisiemme ratkaisemisessa.

Allekirjoittaneelle tapahtuma oli järjestyksessä toinen Breaking Convention. Konferenssimatkani keskeisenä tarkoituksena oli tämän tapahtumaa käsittelevän jutun kirjoittaminen, mistä johtuen jouduin tasapainoilemaan sen välillä, missä määrin käyn seuraamassa artikkelin näkökulmasta erityisen kiinnostavia mutta sisällöltään jo itselleni tutumpia luentoja, ja missä määrin taas hakeudun itselleni vieraampien näkökulmien pariin. Kiinnostavaa sisältöä riitti.

MDMA-psykoterapiatutkimuksen nykytila

Yksi tapahtuman inspiroivimmista puhujista oli odotetusti psykedeelitutkimukseen ja erityisesti MDMA-avusteiseen psykoterapiaan keskittyvän MAPS-järjestön (Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies) perustaja Rick Doblin. Laillisen MDMA-avusteisen terapian puolesta jo 80-luvun puolivälistä saakka työskennellyt Doblin käynnisti luentonsa kuvaamalla itseään hyvin inhimillisellä fraasilla “a fuck-up that keeps on trying” – yrittämistä jatkava kämmääjä. Hän esitteli MAPSin MDMA-tutkimusten tämänhetkistä tilaa ja asiaan liittyviä byrokraattisia haasteita¹.

MAPSilla on parhaillaan käynnissä neuvottelut Euroopan lääkevirasto EMA:n kanssa. Tutkimusta on tähän mennessä tehty erityisesti Yhdysvalloissa ja Kanadassa, joissa tuotettu tutkimusnäyttö kuitenkin kelpaa myös Euroopassa. Neuvottelujen tarkoituksena on pedata tietä MDMA:n käytölle laillisena hoitomuotona. Vaikka MDMA-avusteisen psykoterapian tehoa traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) hoidossa selvittävät kolmannen faasin tutkimukset ovat vielä kesken eikä niiden tuloksista luonnollisesti voi olla etukäteen varmuutta, mahdolliseen hoitomuodon lisensointiin on hyvä valmistautua jo nyt.

Luennolla muodostuneen vaikutelman perusteella EMA pitää tähänastista näyttöä lupaavana, mutta on nostanut esiin usein kuultua kysymystä tutkimuksen kaksoissokkoistamisen ongelmista: MDMA:n vaikutukset ovat niin voimakkaita ja tunnistettavia, että niin koehenkilöt kuin tutkijatkin pääsääntöisesti arvaavat, onko kyse lumelääkkeestä. Tämä on kiehtova ja vaikeasti kierrettävä ongelma. Toisaalta Doblin viittasi Yhdysvaltojen lääke- ja elintarvikevirasto FDA:lla työskennelleen neuvonantajansa kommenttiin siitä, että kaksoissokkoistaminen on pettänyt myös monien käyttöön hyväksyttyjen lääkeaineiden tutkimuksissa. Ylitsepääsemätön este siis tuskin on kyseessä – olisi melko erikoinen tilanne, jos valtavasti inhimillistä kärsimystä aiheuttavaan sairauteen potentiaalisesti toimiva hoitomuoto jäisi hyödyntämättä vain tutkimusmenetelmiemme rajoittuneisuuden vuoksi.

MDMA-terapiakoulutuksen osallistujille tarjotaan mahdollisuus käydä läpi oma MDMA-kokemuksensa. Tämän tarkoituksena on tarjota terapeuteille parempi käsitys siitä, minkätyyppisiä kokemuksia potilaat käyvät läpi. Toimintatapaa voi verrata siihen, että psykoterapeutteja kehotetaan läpikäymään itse psykoterapiaprosessi. 

Tähän ja kaksoissokkokysymykseen liittyvänä mielenkiintoisena anekdoottina Doblin kertoi Euroopan MDMA-PTSD-tutkimuksia tällä hetkellä johtavan traumatutkimuksen veteraanin, lokakuussa Suomessakin luennoineen eversti-psykiatri Eric Vermettenin MDMA-sessiosta. Vermetten oli luullut oman koulutuksensa ensimmäisessä lääkesessiossa saamaansa plaseboannosta MDMA:ksi. Kun hän seuraavalla kerralla sai varsinaista aktiivista lääkettä, hän oli Doblinin mukaan ollut jäänyt kokemuksen ensi tunneiksi täysin sanattomaksi. Yksityiskohtia Doblin ei kertonut, mutta olisiko Vermettenin reaktiossa ollut kyse siitä, että hoitomuodon terapeuttinen potentiaali alkoi hänen oman kokemuksensa myötä hahmottua hänelle uudella tavalla?

Toinen Doblinin anekdootti koski erästä MDMA-tutkimusten aiempaan vaiheeseen osallistunutta sotaveteraania, joka parani PTSD:stään hoidon myötä. Veteraani oli hoidon loppumisen jälkeen päätynyt kaksi kertaa tilanteeseen, jossa oli joutunut antamaan satunnaiselle sivulliselle elvytystä. Kummassakin tapauksessa elvytettävä oli lopulta menehtynyt. Veteraani oli ottanut MAPSiin yhteyttä peloissaan siitä, että tapahtunut laukaisisi hänen PTSD:nsä uudelleen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, minkä keskeiseksi syyksi Doblin tulkitsi sen, että MDMA-terapiaprosessin läpikäyminen oli opettanut veteraanille vaikeiden tunnekokemusten kohtaamista ja käsittelyä.

Doblinin mukaan tämä kuvaa sitä, ettei hoitomuodossa ole kyse ainoastaan sairauden hoitamisesta vaan myös tunnetaitojen opettelusta. Hän totesi ajassamme olevan polttavaa tarvetta “massamielenterveydelle”: pelkkä oireiden kanssa selviytyminen ei riitä, vaan on etsittävä keinoja ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen.

Kiintoisina tulevaisuuden suuntina Doblin mainitsi suunnittelussa olevat ryhmäterapiasessiot, joissa voisi olla esimerkiksi kuusi potilasta ja neljä terapeuttia. Lähestymistapa saattaisi olla joissain tapauksissa yksilöterapiaa kustannustehokkaampi, mutta sitä pidetään tutkimisen arvoisena myös siksi, että osallistujien välinen ryhmädynamiikka saattaa tarjota mahdollisuuksia psykoterapian pyrkimyksiä edistävään vuorovaikutukseen.

Kiintoisana yksityiskohtana Doblin mainitsi, että FDA on luomassa MDMA-terapialle omaa, hoitomuodon parhaita käytäntöjä esittelevää ohjeistustaan. Hän myös totesi FDA:n olevan MDMA:n lisensointiprosessin suhteen kolmannessa faasissa aiempaa tiukempi. Tämän taustalla on muun muassa valtavasti kuolonuhreja vaatineeseen opioidikriisiin kohdistuvat, maan kongressin ajamat tutkinnat. Opioidien yliannostukset ovat nousseet maassa alle 50-vuotiaiden yleisimmäksi kuolinsyyksi, ja Yhdysvalloissa halutaan varmistua siitä, ettei opioidikriisin kaltainen tilanne toistu. 

Yhdeksi opioidikriisin keskeiseksi taustatekijäksi on nostettu laillisten opioidien määrääminen liian kevein perustein², minkä vuoksi tajunnantilaan vaikuttavia uusia lääkkeitä koskeva varovaisuus on hyvin ymmärrettävää. On myös esitetty huolta siitä³, että psykedeelejä tullaan niitä koskevien odotusten voimistuessa määräämään liian matalalla kynnyksellä ja tarjoamaan epäoptimaalisissa puitteissa. Vaikka opioidit ovat esimerkiksi riippuvuuspotentiaalinsa vuoksi aivan erilaisia yhdisteitä kuin psykedeelit, opioidikriisiin johtaneista mekanismeista on mahdollista lukea varoitusmerkkejä myös psykedeelien laajemman käyttöönoton edetessä. Psykedeelien medikalisointiin liittyviä haasteita ei juurikaan ole nostettu esiin niiden potentiaalista innostuneessa mediassa. 

Koska opioidikriisiä on edistänyt yksityisten lääkefirmojen pyrkimys tuottaa osakkeenomistajilleen voittoa, Doblin esittää yhdeksi ratkaisuksi, että lääketeollisuutta pyrittäisiin kokonaisuudessaan siirtämään kohti Public-benefit corporation (PBC) -yritysmallia. Suomeksi voisi puhua yhteishyödyllisistä yrityksistä. 

Mikäli MDMA-avusteinen terapia hyväksytään lailliseksi hoitomuodoksi, tutkimukset tehneellä MAPSilla tulee olemaan viiden ensimmäisen vuoden ajan tiettyjä lakisääteisiä yksinoikeuksia. Myydäkseen aikanaan MDMA:ta terapiakäyttöön, MAPS on perustanut PBC-mallisen MAPS Public Benefit Corporation -yrityksen. Yritysmuodon tarkoituksena on ehkäistä ongelmia, jotka liittyvät yritystoiminnan voittojen maksimointiin muiden arvojen kustannuksella, mutta samanaikaisesti kuitenkin myös taata rahoitusta MAPSin tulevalle tutkimustyölle.

Vihanpitoa purkamassa

Yhden konferenssin koskettavimmista luennoista⁴ piti Lontoon Imperial Collegen neurotieteilijä Leor Roseman, jonka toteuttamassa havaintotutkimuksessa seurattiin Palestiina–Israelin alueella ayahuasca-seremonioihin osallistuvia ihmisiä. Ayahuasca on Amazonin alueella perinteisesti käytetty keitos, jonka keskeiset vaikuttavat ainesosat ovat ihmiskehossakin sisäsyntyisesti esiintyvä DMT-psykedeeli ja vatsan monoamiinioksidaasia estävät ja siten DMT:n aktiivisuuden suun kautta mahdollistavat harmala-alkaloidit. Keitosta käytetään enenevissä määrin länsimaissakin, ja sen vaikutuksia on selvitetty muutamien alustavien kliinisten tutkimusten keinoin.

Palestiina–Israelin tilanne ja historia on tunnetusti erittäin tulehtunut. Monet seremonioihin osallistuneista kuvasivatkin käsitelleensä kokemustensa aikana alueen konflikteihin liittyviä aihepiirejä – väkivaltaa, ideologisia ristiriitoja, anteeksiantoa ja omaa yhteiskunnallista aktivismiaan. Osallistujat kuvasivat ayahuasca-seremonioita rankoiksi, mutta kertoivat myös niiden muuttaneen perustavanlaatuisesti heidän suhdettaan alueen jännitteisiin. Tarinoissa toistui tietynlaisen uskonnollisuuden vahvistuminen rinnakkain fundamentalistisuuden vähenemisen kanssa. Eräs haastatelluista kuvasi muuttuneensa kokemustensa myötä “ateistinationalistista pasifistimuslimiksi”.

Eräs haastatelluista oli palvellut Israelin armeijassa, ja kuvasi läpikäyneensä seremoniassa muistoa palestiinalaisperheen kotona tapahtuneesta pidätystilanteesta. Ayahuascan katalysoima visio kanssaihmisten kotirauhan aseistetusta rikkomisesta johti hänet syvän surun ja syyllisyyden tilaan, jota hän kuvasi yhdeksi elämänsä vaikeimmista kokemuksista. Hän päätyi kokemansa myötä lopettamaan palveluksensa armeijassa ja on sittemmin pyrkinyt tutustumaan palestiinalaisväestöön. 

Toinen koehenkilö puolestaan kuvasi päätyneensä pohtimaan kansalaisaktivisminsa taustamotiiveja ja hahmottaneensa paremmin vihan ongelmallista roolia toimintansa ajavana voimana. Eräs vasemmistolainen pasifisti kertoi löytäneensä myötätuntoa sotilaita kohtaan. Näiden reaktioiden voi nähdä kytkeytyvän psykedeelien syvälle iskostuneita ajattelumalleja höllentävään vaikutukseen, jonka seurauksena ihmiset kykenevät helpommin harkitsemaan tavallisesta poikkeavia näkökulmia.

Artikkelin alussa mainittuihin ekologisiin teemoihin liittyen on huomionarvoista, että monet koehenkilöistä kuvasivat seremonioihin osallistumisen syventäneen kokemustaan elinympäristönsä vaalimisen tärkeydestä.

Tästä Rosemanin tutkimuksesta kirjoittaessani päädyin pohtimaan tapoja, joilla aihepiiriä koskevaa kontrolloitua lääketieteellistä tutkimusta toteutetaan rinnakkain niin sanottujen pehmeämpien lähestymistapojen kanssa. Näissä erilaisissa tutkimusmenetelmissä on luonnollisesti rajoituksensa, mutta parhaassa tapauksessa lähestymistapojen moninaisuus auttaa rakentamaan kokonaiskuvaa, jossa eri tavoin rajatut näkökulmat ja ominaisuuksiltaan erilaiset menetelmät täydentävät toisiaan.

Psykiatrian mahdollisia kehityssuuntia

Psykoterapeutti Nir Tadmor peräänkuulutti⁵ luennollaan sitä, miten tärkeää mielenterveyshoitojen onnistumisen näkökulmasta olisi, että ammattilaiset suhtautuisivat potilaidensa ajatus- ja uskomusmaailmaan kunnioittavasti. Tadmor kuvasi psykoosin vuoksi psykiatriseen hoitoon päätynyttä ystäväänsä, joka oli psykoosinsa aikana kirjoittanut kokemustaan kuvaavan tekstin. Osastolla toiminut psykiatri oli kieltäytynyt lukemasta potilaansa kirjoituksia, koska “tiesi jo ennalta sen sisällön olevan silkkaa hölynpölyä”. On helppo nähdä, miten tällainen asenne voi vaikeuttaa luottamuksellisen hoitosuhteen muodostumista.

Mielenterveystyössä on Tadmorin mukaan petrattavaa muillakin alueilla. Ammattilaisille olisi hyödyksi perehtyä laajemmin muuntuneita tajunnantiloja (altered states of consciousness) koskevaan tietämykseen. Psykedeelien ohella esimerkiksi paastoaminen, erilaiset rituaalit ja kuoleman lähellä käyminen tuottavat tajunnantilojen muutoksia. Tällöin koetut asiat saattavat olla hyvin kaukana siitä, millaisiin asioihin tyypillinen mielenterveysalan koulutus antaa eväitä. Hyvä psykoterapeutti toki kykenee kohtaamaan kaikenlaisia ihmisiä tuomitsematta, mutta muuntuneita tajunnantiloja koskeva koulutus voisi silti tukea nykyistä kokonaisvaltaisempaa ja ennakkoluulottomampaa terapiatyötä.

Nykytutkimusten valossa eräs muuntuneiden tajunnantilojen potentiaalinen hyöty on se, että ne voivat auttaa vaihtamaan sitä kehystä, jonka kautta ihminen hahmottaa maailmaa ja omaa tilannettaan. Kehyksen vaihtuessa muuttuu usein myös se, millaisiin asioihin ihminen kiinnittää huomionsa. Tämä mahdollistaa minäkuvan ja oman elämäntarinan uudelleenarvioinnin tavoilla, jotka saattavat palvella psykoterapeuttisen työskentelyn päämääriä.

Tähän teemaan kytkeytyviä näkökulmia luotasi⁶ myös yksi psykedeelitutkimuksen eturintaman näkyvimmistä hahmoista, Lontoon Imperial Collegen Centre for Psychedelic Research -tutkimuskeskusta johtava psykologi ja neurotieteilijä Robin Carhart-Harris. Erilaisia aivokuvantamismenetelmiä tutkimuksissaan hyödyntänyt Carhart-Harris on julkaissut aihepiirin tiimoilta kymmeniä artikkeleita, joissa hahmotellaan malleja psykedeelien vaikutusmekanismeille.

Yksi monia mielenterveysongelmia yhdistävistä tekijöistä on lukkiutuneet uskomukset ja tottumukset sekä ajatusvinoumat: Keskeisessä roolissa esimerkiksi masennuksessa ja addiktioissa tapaa olla kielteinen minäkuva ja vääristynyt käsitys omista kyvyistä ja mahdollisuuksista. Ihmisen voi tällöin olla hyvin vaikea vaihtaa näkökulmaa tai muuttaa käyttäytymistään. Psykedeeleistä näyttää olevan tässä apua.

Keskeisenä työkaluna tämän prosessin ymmärtämiseen Carhart-Harris käyttää ennakoivan prosessoinnin (predictive processing) mallia. Mallin ytimessä on ajatus aivoista eräänlaisena ennakointikoneena, joka pyrkii minimoimaan energian tuhlaamisen. Todellisuudesta luodaan “riittävän hyviä” malleja – ennusteita, joiden avulla ihminen kykenee toimimaan arjessaan. Nämä mallit mahdollistavat ihmisen selviytymisen jokapäiväisestä elämästään, mutta joskus niiden lukkiutuminen tekee vaikeaksi löytää asioihin uusia perspektiivejä, muuttaa käsityksiä ja huomata omia sokeita pisteitä ja ajatusvinoumia.

5-HT2A-serotoniinireseptori on nykytiedon valossa välttämätön psykedeelien toiminnalle. Carhart-Harrisin mukaan yksi reseptorin keskeisistä funktioista on edistää ihmisten kykyä sopeutua muutoksiin. Hän on esitellyt tutkimusjulkaisuissaan REBUS-termin, joka tarkoittaa “uskomusten höllentymistä psykedeelien vaikutusten alaisuudessa” (Relaxed Beliefs Under Psychedelics). Tälle rinnasteinen termi on REBAS, “uskomusten päivittäminen psykedeelien vaikutusten jälkeen” (Revised Beliefs After Psychedelics). Carhart-Harris viittasi tutkimuksiin, joissa masentuneilla koehenkilöillä on todettu elämäänsä koskevia pessimistisiä vinoumia, jolla käytännössä tarkoitetaan esimerkiksi omien mahdollisuuksien ja kykyjen aliarviointia. Imperial Collegen tutkimusten mukaan psilosybiiniavusteinen terapia voi auttaa korjaamaan tällaisia vinoumia.

Carhart-Harris puhui luennollaan lyhyesti myös “käänteentekevistä mielentiloista” (pivotal mental states), joilla viitataan sellaisiin äärimmäisten olosuhteiden tuottamiin mielentiloihin, jotka voivat kontekstista riippuen edistää joko mielenterveydellistä eheytymistä tai pahimmillaan psykoottisten reaktioiden puhkeamista. Carhart-Harris mainitsee käänteentekeviä mielentiloja käsittelevän tutkimusartikkelinsa olevan työn alla. Hänen kollegansa puolestaan ovat julkaisseet artikkelin, jossa todetaan “emotionaalisen läpimurron” ennustavan hoidon vaikuttavuutta.

Kaksi psykedeeliavusteisen terapian kannalta tärkeää tutkimusaihetta, joista Carhart-Harris peräänkuulutti lisätutkimusta, ovat käyttökontekstin (set&setting) ja integraation merkitys. Käyttökonteksti kattaa esimerkiksi ihmisen luonteenpiirteet, elämänhistorian, tunnetilan, odotukset, käytetyn yhdisteen, annostuksen sekä sosiaaliset ja fyysiset puitteet. Integraatiolla puolestaan tarkoitetaan psykedeeliavusteisen terapiasession aikana koettujen asioiden ja ilmaantuneiden näkökulmien käsittelyä tavalla, joka auttaa tekemään jokapäiväisen elämän tasolla tapahtuvia, kestävää hyvinvointia edistäviä muutoksia. Molempia näistä pidetään käytännön psykedeeliterapiatyön keskeisinä osa-alueina, mutta niitä koskevaa systemaattista tutkimusta on toistaiseksi vähän.

Luentonsa lopuksi Carhart-Harris muistutti, että kliinisten tutkimusten tarpeellisuudesta huolimatta myös yksinkertaisemmista kyselytutkimuksista on apua. Ne ovat verrattain halpoja, tuottavat isoja data-aineistoja ja niiden avulla on mahdollista saada otetta asioista, joita on laboratorio-olosuhteissa vaikea tutkia. Lisäksi niiden avulla voidaan edistää haittojen vähentämistyötä, jota tarvitaan kun yhä useammat käyttävät psykedeelejä omaehtoisesti kliinisen kontekstin ulkopuolella.

Ei pelkkää tutkimusta

Kuten alussa mainitsin, Breaking Convention ei ole puhdas tiedetapahtuma. Konferensseille tyypillisten järjestöpöytien viereltä löytyi muun muassa psykedeeli-inspiroituneen taiteen näyttely. Ensimmäisen päivän iltana järjestettiin standup-komediailta, jossa esiintyivät aihepiiriä komiikassaan käsittelevät Shane Mauss ja Adam Strauss. Konferenssin jatkobileissä puolestaan pääsi kuulemaan erilaisia psykedeelistä musiikkia soittavia bändejä, joskin keski-ikäistyvänä tylsimyksenä huomasin itse – seuraavan päivän luentoja ennakoiden – kiinnostuvani enemmän varhaisen nukkumaanmenon mahdollistamasta kunnollisesta levosta.

Yhtenä tapahtumavieraan haasteena oli se, että luentoja oli miltei jatkuvasti tarjolla viidessä eri salissa. Näiden ohella tarjottimella olisi ollut erilaisia taideinstallaatioita, työpajoja ja dokumenttinäytöksiä, joista useimmat itse missasin. Myöskään psykedeeliaiheita käsitteleviä kirjoja tarjoaviin myyntipöytiin en ehtinyt tutustumaan, mutta niistä olisi epäilemättä löytynyt paljon kiinnostavaa selattavaa kaikenlaisiin makuihin.

Konferenssi tarjosikin hyvän mahdollisuuden harjoittaa “the joy of missing out” -asennetta: Kiintoisia asioita on käytännössä loputtomasti, joten voi hyvillä mielin vain hyväksyä sen, että paljon tulee menemään ohi. Hitusen tätä ohimenoa olen tosin jälkeenpäin paikkaillut tapahtuman Youtube-kanavalla, jonne konferenssin luentoja on latailtu.

Psykedeelien valtavirtaistumisen ongelmia

Brasilialaisen antropologi Bia Labaten luennon⁷ aiheena oli luonnonpsykedeeleihin erikoistuneen Chacruna-instituutin julkaisema opas psykedeeliseremonioiden yhteydessä tapahtuvan seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi.

Amazonin alueen psykedeeliseremonioihin ottaa osaa jatkuvasti kasvava määrä länsimaalaisia, jotka tavoittelevat esimerkiksi eheytymistä tai uusia kokemuksia. Seremonioita vetäviä shamaaneja saatetaan idealisoida ja glorifioida, ja monelle tuleekin yllätyksenä, etteivät seksuaalisen väkivallan tapaukset tällaisten seremonioiden yhteydessä ole mitenkään tavattomia. Ayahuasca Community Guide for the Awareness of Sexual Abuse⁸ -opas on koostettu aihepiirin koskettamien ihmisten antamien haastattelujen pohjalta. Opas tarjoaa näkökulmia, joiden avulla seremonioihin osallistumista harkitsevat voivat tehdä riskitietoisempia päätöksiä.

Eloperäisiä psykedeelejä koskevaa tietoa tarjoavan ICEERS-järjestön sosiaalisen innovaation koordinaattorina toimiva Jeronimo Mazarrasa puolestaan käsitteli erittäin mielenkiintoisella luennollaan⁹ vaikeuksia, jotka liittyvät psykedeelien integroimiseen kulttuuriimme. Yksi ongelma on, etteivät psykedeelit kovinkaan hyvin istu totuttuihin kategorioihimme. Psykedeelejä on eri kulttuureissa luokiteltu muun muassa lääkkeiksi, kasveiksi, huumeiksi, opettajiksi, hengiksi ja päihteiksi. Kun psykedeelit näyttävät nyt olevan rantautumassa lääketieteen piiriin, lääkkeen kategoria sellaisena kuin sitä on perinteisesti lääketieteessä käytetty, tarjoaa rajallisesti eväitä psykedeelien vaikutusten täysimittaiseen hahmottamiseen. Haasteita tarjoaa esimerkiksi se, että myös terveet koehenkilöt ovat tutkimuksissa kuvanneet psykedeelikokemusten kohentaneen elämänlaatuaan. Olemme tottuneet ajattelemaan, että lääkkeet ovat sairaita varten.

Niinikään kulttuurillemme vieraita ovat koko yhteisön osallistavat psykedeelirituaalit. Meillä lääkkeitä perinteisesti määrätään lääkärin toimesta sairauden hoitoon, ja niiden mahdollisesti aiheuttamia kokemusmaailman muutoksia tavataan pitää ei-toivottuina sivuvaikutuksina. Ajatus siitä, että lääkettä otettaisiin ryhmässä juuri tällaisten vaikutusten vuoksi, on meille outo.

Mazarrasa katsookin, etteivät suurimmat psykedeelien integrointiin liittyvät haasteet ole niinkään lainsäädännöllisiä tai tieteellisiä vaan kulttuurillisia. Hän esittää ajatuksen “odottamattomien seuraamusten laista”, jonka mukaan kaikki ratkaisut tuovat mukanaan uusia, ennakoimattomia haasteita. Vaikka tietyt psykedeelit löytäisivätkin paikan psykiatrian työkalupakista ja ehkä muualtakin kulttuuristamme, niiden käyttötarkoitusten ja vaikutusten sekä niihin liittyvien tulkintojen kirjo tulee herättämään kysymyksiä vielä pitkään.

Luentonsa lopuksi Mazarrasa esitti, että aihepiiriin laajasti perehtyneiden kannattaa olla aloitteellisia psykedeelien fiksun sääntelyn edistämisessä: psykedeelit ovat kulttuurimme valtavirralle siinä määrin vieras ja erikoinen ilmiö, että vakiintuneet sääntelymekanismimme eivät yksinkertaisesti tarjoa kovinkaan hienostuneita malleja niiden käsittelyyn.

Keitä psykedeeliavusteisesti voidaan hoitaa?

Lontoon Imperial Collegen tutkimuspsykiatrit Roberta Murphy ja Jonny Martell kävivät luennollaan läpi koehenkilöjen rekrytointia¹⁰. Heillä on tällä hetkellä valmisteilla tutkimus, jossa verrataan ensimmäistä kertaa SSRI-lääkkeiden ja psilosybiinin tehoa masennuksen hoidossa.

Keitä psykedeelejä hyödyntävissä tutkimuksissa hyväksytään koehenkilöiksi? Valintaprosessin poissulkukriteerit ovat moninaisia: Esimerkiksi vaikeista persoonallisuushäiriöistä, psykoosisairauksista, itsetuhoisuudesta ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät ihmiset on tyypillisesti rajattu tutkimuksista pois. Vaikka esimerkiksi psykedeelien ja psykoosien välisestä yhteydestä ei ole selkeää tutkimusnäyttöä, tapauskertomuksia on riittävästi varovaisuuden oikeuttamiseksi.

Murphyn ja Martellin mukaan tämä ei ole kannanotto siitä, ettei psykedeeliavusteisista hoidoista voisi olla näille ihmisryhmille missään olosuhteissa apua. He hyväksyvät potilaita tutkimuksiin sen pohjalta, keistä luottavat voivansa tämänhetkisen ymmärryksen perusteella pitää huolta tutkimuksen puitteissa. Voi olla, että psykedeeleistä löytyy tulevaisuudessa käyttösovelluksia myös niille, jotka tällä hetkellä rajataan tutkimusten ulkopuolelle. Tarkalla koehenkilöiden rajauksella voidaan kuitenkin edesauttaa sen turvallista selvittämistä, millaisten ongelmien hoidossa psykedeeleistä voi ainakin olla hyötyä.

Poissulkemisen tiimoilta luennolla kiinnitettiin huomiota kieltävän vastauksen antamiseen liittyviin psykologisiin haasteisiin. Hakemuksen hylkäämisestä kertominen hakijalle voi olla emotionaalisesti vaikeaa molemmille osapuolille, mutta se tapaa olla helpompaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa toteutettuna. Joissain tapauksissa voi olla myös niin, ettei terapeutti koe potilaan kanssa muodostuvan riittävän hyvää henkilökemiaa. Joku hänen kollegoistaan voi mahdollisesti silti tarjota hoitoa kyseiselle henkilölle. 

Murphyn ja Martellin mukaan tutkimuksiin hakevista hyväksytään mukaan vain noin viisi prosenttia. He spekuloivat sisäänottoprosessin tiukkuuden tarkoittavan, että psykedeeleistä olisi koko populaatiossa apua harvemmille kuin alustavien tutkimustulosten perusteella voisi olettaa.

Esiin nostettiin myös, että vaikka mediassa tutkijoiden ja koehenkilöiden usein esittämät kuvaukset “aivojen uudelleenkäynnistämisestä” saattavat luoda vaikutelman psykedeeleistä ihmelääkkeinä, todellisuudessa hoidon onnistuminen riippuu merkittävissä määrin muista tekijöitä. Näitä ovat esimerkiksi hoitoprosessin laatu ja luonne, potilaan oma kyky työskennellä asioidensa korjaamiseksi sekä sosiaalinen tuki, jota hänellä on arjessaan tarjolla.

Apua sammakoilta? 

Psykofarmakologian tohtorintutkintoa suorittava Malin Uthaug esitteli luennollaan 5-MeO-DMT:tä koskevia tutkimuksiaan.¹¹ 5-MeO-DMT tunnetaan erityisen nopeavaikutteisena psykedeelinä. Vaikka ainetta käytetään myös synteettisessä muodossa, monille sen lähteenä toimii Bufo alvarius -sammakon erittämä, korkean 5-MeO-DMT-pitoisuuden omaava myrkky.

Uthaugin lähestymistapa oli ainetta seremoniallisessa kontekstissa käyttäviä seuraava havaintotutkimus, jossa hyödynnettiin kyselyn lisäksi sylki-, virtsa- ja verinäytteitä. Tutkimuksen perusteella monet ainetta käyttäneet kokivat selkeää mielenterveyden kohenemista käyttöä seuraavan viikon aikana. Tämä kattaa myönteisiä muutoksia muun muassa ahdistuksessa, stressissä, masennuksessa ja tuomitsemattomuussa. Eritenäytteistä kävi ilmi, että yhdisteen myönteisten mielenterveysvaikutusten ja tulehdustiloihin liittyvien CRP-arvojen välillä oli käänteinen korrelaatio, eli matalat tulehdusarvot ennustivat myönteisiä mielenterveysarvoja. Löydös on linjassa aiemman mielenterveyttä ja CRP:tä koskevan tutkimusnäytön kanssa.

Uthaug nosti luennollaan esiin myös eettiset ongelmat, jotka liittyvät Bufo alvariuksen hyödyntämiseen 5-MeO-DMT:n lähteenä. Näistä eettisistä ongelmista myös pidemmän artikkelin¹² kirjoittanut Uthaug kuvaa yhdeksi aihepiiriä koskevaa kiinnostustaan vahvistaneeksi asiaksi sen ristiriidan, että aineen hyödyntäminen tapahtuu sitä tuottavien sammakkojen hyvinvoinnin kustannuksella. 5-MeO-DMT:hen kohdistuvan kiinnostuksen kasvaessa tästä seikasta on alettu puhua voimistuvin äänin, ja monet ovatkin sitä mieltä, ettei sammakonmyrkystä hankittua ainetta tulisi käyttää ollenkaan. 

Paljon on puhuttu myös tiettyjen 5-MeO-DMT- tai Bufo alvarius -sessioita järjestävien tahojen väärinkäytöksistä¹³. Yhtenä ongelmana on, että vaikka aine on monissa maissa laillista, sitä tarjoaviin tahoihin kohdistuu toistaiseksi vähän sellaista vertaisvalvontaa, jota esimerkiksi psykoterapian ammattilaisiin kohdistuu. Sessioita järjestävien fasilitaattorien toimesta on pyritty korjaamaan tilannetta luomalla keskenään eettisten käytäntöjen ohjenuoria. Jotkut psykedeelejä kliinisessä kontekstissa tutkivat epäilemättä toivoisivat, ettei niitä käytettäisi tällaisen kontekstin ulkopuolella ollenkaan. Kun näin kuitenkin joka tapauksessa tapahtuu, voi fasilitaattorien pyrkimystä laatia eettistä ohjeistusta ja kehittää keskinäisvalvontaa pitää myönteisenä kehityksenä.

5-MeO-DMT::stä puhui¹⁴ myös epidemiologisia kyselytutkimuksia toteuttanut Rafael Lancelotta, joka totesi keräämiensä satojen kokemusraporttien viittaavan yhdisteen kliiniseen potentiaaliin muun muassa traumaperäisen stressihäiriön hoidossa. 515 vastaajaa kattanut kyselututkimus selvitti käytön tapoja, puitteita ja vaikutuksia. Mielenkiintoista on, että vastanneista useimmat eivät käyttäneet ainetta useammin kuin kerran vuodessa. Selvälle enemmistölle vastaajista ei seurannut kielteisiä mielenterveysvaikutuksia, mutta tässä on muistettava tällaisen tutkimuksen otannan valikoituneisuus: on hyvin mahdollista, että tällainen etupäässä aihepiiriä käsittelevien foorumien kautta vastaajia rekrytoinut tutkimus ei tavoita useimpia merkittäviä haittoja kokeneita. 

Sekä ryhmässä että yksinään 5-MeO-DMT:tä käyttäneitä koskevassa tutkimuksessa kävi ilmi, että ryhmässä koettiin voimakkaampaa henkilökohtaisen merkityksellisyyden ja hyvinvoinnin lisääntymistä. Merkillepantavaa on, että tästä huolimatta ryhmässä käytettiin ainetta harvemmin kuin yksin käyttävien keskuudessa. Tutkimuksessa selvitettiin myös myönteisiä kokemuksia ennustavia tekijöitä, joista nousi esiin ainakin kokemuksen aikana soiva musiikki, oppaan läsnäolo sekä luotettavaksi koettu lähde aineelle.

5-MeO-DMT:n vaikutuksista ei toistaiseksi ole tehty kliinistä tutkimusta. Anekdoottien perusteella syitä tällaiselle tutkimukselle on ehdottomasti tarvetta, ja onkin mielenkiintoista seurata tulevaisuuden tutkimusjulkaisuja. Johns Hopkins -tutkimusyliopiston tutkijatohtori Alan K. Davis kiteytti taannoisessa haastattelussa¹⁵, että psykoterapian näkökulmasta aine on erityisen kiinnostava nopeavaikutteisuutensa ja lyhyen kestonsa vuoksi. Siinä missä tyypillisemmät psykedeelisessiot kestävät seitsemästä kahdeksaan tuntia, 5-MeO-DMT-sessioiden tyypillisesti korkeintaan puolentoista tunnin kesto voisi tarjota joissain tapauksissa tehokkaamman ja kynnykseltään matalamman lähestymistavan psykedeeliavusteiseen hoitoon. Tässä vaiheessa kysymyksiin siitä, miten aineen hoitoteho vertautuisi esimerkiksi psilosybiinin vastaavaan, on kuitenkin tarjolla vain spekulatiivisia vastauksia. 

Mikroannostelu – pelkkää kuvitelmaa vai aitoa potentiaalia?

Viime lokakuussa Suomessakin luennoinut psykiatrian ja psykoterapian professori Torsten Passie puhui luennollaan kevyistä psykedeeliannoksista¹⁶ , jotka hän jakaa suorilta vaikutuksiltaan huomaamattomiin mikroannoksiin ja mietoihin mutta kuitenkin selvästi huomattaviin pienoisannoksiin. Näistä ensimmäinen on saanut viime vuosina paljon huomiota mediassa: niin Piilaakson ohjelmistoinsinöörit kuin perheenäiditkin vannovat mikroannosten nimiin muun muassa masennuksen hoitajana ja luovuuden lisääjänä. 

Passie nosti esiin, että kevyiden LSD-annosten vaikutuksia tutkittiin jonkin verran jo viime vuosisadan puolivälissä. Niiden puolesta puhui myös aineen keksinyt, 102-vuotiaaksi elänyt kemisti Albert Hofmann, joka tiettävästi hyödynsi LSD:tä vanhoille päivilleen saakka. 2000-luvulla mikroannostelun puolesta on puhunut erityisesti LSD:tä jo 60-luvulla tutkinut psykologi James Fadiman, jonka mukaan mikroannostelu muun muassa lisää kognitiivista suorituskykyä ja kestävyyttä, vähentää prokrastinaatiota, kohentaa mielialaa, lisää avoimuutta ja herkkyyttä, sekä vähentää ahdistusta ja masennusta. 

Mikroannostelun osalta tarvitaan paljon lisätutkimusta, mutta Passien mukaan varhaiset pienoisannoksia koskevat tutkimukset kuitenkin viittaavat siihen, että koehenkilöiden kognitiivinen suorituskyky väheni, huomion ylläpitäminen vaikeutui ja muissa vaikutuksissa oli paljon hajontaa: osalla mieliala parani, toisilla taas huononi. Pienillä annoksilla tutkittiin myös ihmisten suoriutumista pikashakissa, jossa muisti ja aritmeettiset kyvyt huononivat ja reaktioaika kasvoi. Näiden pienoisannoksia koskevien tulosten perusteella on kuitenkin vaikea tehdä johtopäätöksiä mikroannosten vaikutuksista. 

Eräässä tuoreessa tutkimuksessa¹⁷ löytyi viitteitä siitä, että vaikka mikroannostelusta koettiin tiettyjä hyötyjä (vähentynyt masennus, stressi ja mielen harhailu sekä vahvempi uppoutuminen), vastoin koehenkilöiden odotuksia esimerkiksi luovuus, yleinen hyvinvointi ja tietoinen läsnäolo (mindfulness) eivät lisääntyneet. Lisäksi, vastoin odotuksia, neuroottisuus lisääntyi mikroannostelun myötä.

Passie toteaa aihetta koskevien havaintotutkimusten ongelmaksi, että niihin tapaa osallistua lähinnä ihmisiä, jotka jo valmiiksi uskovat mikroannostelun hyötyihin. Psykedeelien tiedetään myös lisäävän suggestioalttiutta, ja on mahdollista, että mikroannokset toimivat eräänlaisena lumevaikutuksen voimistajana – olkoonkin, että edellisessä kappaleessa mainitun tutkimuksen tulokset puhuvat tätä vastaan. Asiaa koskevien anekdoottien tulkintaa vaikeuttaa myös se, että käytännössä mikro- ja pienoisannoksista puhutaan usein sekaisin: kirjaimellisesti mikroannoksen tulisi viitata vain sellaisiin annoksiin jotka eivät aiheuta suoria tajunnallisia muutoksia, mutta usein selkeästi tätä suuremmistakin annosmääristä puhutaan mikroannoksina. 

Suurempien psykedeeliannosten vaikutuksia koskevan tutkimusnäytön perusteella puheen pientenkin annosten potentiaalista voi ymmärtää, mutta aihetta suoraan koskeva tutkimusnäyttö on toistaiseksi vähäistä eikä saa tukea pienoisannoksia koskevista tutkimustuloksista. Kuten monien muidenkin aihepiirin kysymysten äärellä, jäämme odottelemaan kliinisen tutkimusnäytön karttumista.

Laaja näkökulmien kirjo

Breaking Convention on erikoinen tapahtuma. Se ei ole puhdas tiedekonferenssi, ja ilmentää sellaisena psykedeeleistä kiinnostuneiden ihmisten laajaa kirjoa. Monilla osanottajilla on psykedeeleistä omakohtaista kokemusta. Tutkijoiden ohella konferenssissa käy muusikoita, kirjailijoita ja seremonioiden fasilitaattoreita. Liian, eh, kirjavaa kulttuuria vierastava saattaisi viihtyä paremmin esimerkiksi hollantilaisen, Stichting OPEN -psykedeelitutkimusjärjestön seuraavan kerran huhtikuussa 2020 järjestämässä Interdisciplinary Conference on Psychedelic Research -tapahtumassa. Hengeltään samantyyppinen kokoontuminen oli myös ruotsalaisen Nätverket för Psykedelisk Vetenskap -järjestön viime vuonna järjestämä, erinomainen Colloquium on Psychedelic Psychiatry, jolle toivottavasti saadaan lähivuosina jatkoa.

Toisaalta psykedeelien vaikutusten moninaisuutta on myös helpompi ymmärtää havainnoimalla laajasti niille tavalla tai toisella altistuneita ihmisiä. Breaking Conventionin kävijäkunta on sekä hyvässä että pahassa psykedeelistä. Monet psykedeelien keskeisimmistä vaikutuksista liittyvät uskomusten ja toiminnallisten tottumusten höllentymiseen. Siinä, millaisia muotoja tämä käytännössä ottaa, riittää ihmeteltävää aihetta pidempäänkin seuranneelle.

Psykedeelitutkimus on alana vasta rantautumassa valtavirtaan, ja sitä koskevat ennakkoluulot ovat edelleen siinä määrin voimakkaita, että monet pelkäävät psykedeelejä omin päin käyttävien vaarantavan niiden tutkimus- ja terapiakäytön. Toisaalta, kuten olen tässä artikkelissa tuonut esiin, tieteellinenkään näkökulma psykedeeleihin ei rajaudu kontrolloituihin laboratorio-olosuhteisiin. Lääketieteellisten puitteiden ulkopuolella psykedeelien käyttömotiivien on kuvattu liittyvän esimerkiksi itsetuntemukseen, uskonnollisiin seremonioihin, juhlimiseen, mielenterveysongelmien käsittelyyn ja silkkaan uteliaisuuteen. Näitä kaikkia tutkitaan.

Kyse on useimmissa yhteyksissä laittomista yhdisteistä, mutta tämän ei tarvitse antaa estää ilmiön tutkimista erilaisilla menetelmillä, eikä ehdoton estäminen olisi eettistäkään: Suomessakin kasvava määrä ihmisiä on käyttänyt psykedeelejä, ja tämän vaikutuksia koskevaa tutkimusaineistoa tarvitaan, jotta ilmiötä on mahdollista käsitellä rakentavin tavoin. Esimerkiksi kysely- ja havaintotutkimusten keinoin on mahdollista tuottaa ihmisten käyttötavoista, riskitietoisuudesta ja käytön vaikutuksista niin määrällistä kuin laadullistakin tietoa.

Näyttää epätodennäköiseltä, että psykedeeleihin kohdistuva kiinnostus olisi lähiaikoina vähenemässä. Näyttää myös mahdolliselta, että joitakin psykedeelejä tullaan alkavalla vuosikymmenellä käyttämään laillisina psykoterapian apuvälineinä myös tutkimuskontekstin ulkopuolella. Tätä kehitystä silmällä pitäen sopii toivoa, että mahdollisimman monet psykedeelitutkimuksen kannalta relevanteilla aloilla toimivat ihmiset perehtyisivät aihepiiriä koskevaan tutkimukseen ja muuhun tietämykseen. Jos psykedeeliavusteisista terapioista todella tulee laillisia hoitomuotoja, niiden harkittu käyttöönotto on sitä helpompaa, mitä enemmän löytyy niiden potentiaaliin ja riskeihin perinpohjaisesti tutustuneita ihmisiä.

Henry Vistbacka

Kirjoittaja on Psykedeelitutkimusyhdistys ry:n tiedottaja ja verkostoija, muusikko, kirjoittaja ja podcast-isäntä, joka on seurannut psykedeeleihin liittyvää tutkimusta ja kulttuuria 2000-luvun alkuvuosista saakka. Hän on myös Psykedeelisen sivistyksen liitto ry:n puheenjohtaja.

Lähteet:

1) Rick Doblin – MDMA for PTSD in the US, Europe and Around the World (Breaking Convention)
2) While addiction crisis raged, many surgeons overprescribed opioids, analysis shows (Stat)
3) Is the Psychedelic Renaissance Doomed? (Rebel Wisdom)
4) Leor Roseman – Palestinians, Israelis, and Ayahuasca: Can Psychedelics Promote Reconciliation? (Breaking Convention)
5) Nir Tadmor – Towards a Transpersonal Psychiatry (Breaking Convention)
6) Dr Robin Carhart-Harris – A Unified Model of the Brain Action of Psychedelics (Breaking Convention)
7) Dr Bia Labate – The Chacruna Institute Ayahuasca Community Guide for the Awareness of Sexual Abuse (Breaking Convention)
8) Ayahuasca Community Guide for the Awareness of Sexual Abuse (Chacruna
9) Jeronimo Mazarrasa – After the Psychedelic Renaissance (Breaking Convention)
10) Dr Roberta Murphy & Dr Jonny Martell – Screening and Recruitment for Psychedelic Research (Breaking Convention)
11) Malin Uthaug – Prospective Examination of Synthetic 5-methoxy-N,N-dimethyltryptamine Inhalation (Breaking Convention)
12) The Ethical and Ecological Considerations of Inhaling Bufotoxins from Incilius Alvarius (Psychedelics Today)
13) Open Letter Concerning Abuses by Octavio Rettig and Gerry Sandoval
14) Rafael Lancelotta – 5-MeO-DMT Use in the Global Population (Breaking Convention)
15) Fast-Acting Psychedelic Associated With Improvements In Depression/Anxiety (Johns Hopkins Medicine)
16) Professor Torsten Passie – The Science of Microdosing Psychdelics, A short review (Breaking Convention)
17) A systematic study of microdosing psychedelics (PLOS One)

Ensimmäinen kuva Greenwichin yliopistosta: Bill Hunt