Vaihtoehtoja MDMA:lle – katsaus entaktogeenien psykoterapeuttiseen potentiaaliin

MDMA tavataan luokitella empatogeeniksi tai entaktogeeniksi. Näitä käytännössä synonyymisiä luokituksia kantavista yhdisteistä se on ainoa, joka on kerännyt laajempaa huomiota psykoterapiatutkimuksen kontekstissa. Millaisia vaihtoehtoja MDMA:lle on olemassa? Viime syksynä Journal of Psychopharmacologyssa julkaistussa katsauksessa “Beyond ecstasy: Alternative entactogens to 3,4-methylenedioxymethamphetamine with potential applications in psychotherapy” Hans Oeri Victorian yliopistosta esittelee olennaisilta ominaisuuksiltaan samantyyppisiä entaktogeeneja, joiden vaikutusprofiilit eroavat jonkin verran MDMA:n vastaavista.

Miksi MDMA:lle tarvitaan vaihtoehtoja? Yhdisteen ominaisuudet eivät välttämättä sovellu kaikille niistä potilaista, jotka voisivat hyötyä entaktogeeniavusteisesta terapiasta, mikä voi johtua esimerkiksi heidän fyysisistä tai psyykkisistä sairauksistaan. Osa potilaista on myös saattanut käyttää MDMA:ta aiemmin sillä seurauksella, ettei yhdiste enää vaikuta heihin toivotulla tavalla, ainakaan turvallisilla annosko’oilla. Tällöin voisi olla syytä käyttää yhdisteitä, joilla ei ole ristitoleranssia MDMA:n kanssa. Toisille taas MDMA:n vaikutus saattaa yksinkertaisesti tuntua liian intensiiviseltä, jolloin miedompi vaihtoehto saattaisi tarjota paremman lähestymistavan. 

Yksi monia artikkelissa kuvattuja yhdisteitä yhdistävä tekijä on, että niiltä puuttuu MDMA:n neurotoksisuus. Niissä määrissä, joilla MDMA:ta nykyisissä terapiaprotokollissa hyödynnetään, neurotoksisuutta ei ole todettu, mutta sitä koskevaa huolta on kuitenkin pidetty yhtenä aineen laajempaa hyväksymistä rajoittavana tekijänä. Pidemmissä hoitoprosesseissa, joissa ainetta käytettäisiin nykyistä useammin, neurotoksisuuspotentiaali saattaa muuttua merkittävämmäksi kysymykseksi, minkä vuoksi vaihtoehtoja kannattaa selvittää.

Tällaisia vaihtoehtoja on useista kemiallisista ryhmistä. 1,3-bentsodioksoleihin MDMA:n lailla kuuluvat MDEA ja MBDB aiheuttavat MDMA:ta vähemmän euforiaa ja ovat vaikutuksiltaan hieman sitä sedatiivisempia. Metylonin, butylonin ja etylonin kaltaiset katinonit puolestaan ovat hieman MDMA:ta miedompia ja lyhytkestoisempia. Bentsofuraanien ryhmään kuuluvat 5-APB ja 6-APB ovat MDMA:ta vähemmän stimuloivia, ja niiden on myös kuvattu voimistavan mielen selkeyden kokemusta MDMA:ta enemmän, mikä on terapian näkökulmasta mahdollinen hyöty. 6-MAPB puolestaan kuormittaa sydäntä MDMA:ta vähemmän, mistä voi olla hyötyä esimerkiksi sydänsairauksista kärsiviä potilaita hoidettaessa. Bentsofuraanien vaikutus kestää tyypillisesti noin kaksi kertaa niin pitkään kuin MDMA:n, mistä on se hyöty, että MDMA-hoidossa usein annettavaa, vaikutusten kestoa pidentävää lisäannosta ei tarvita.

Artikkelissa esitellyistä ryhmistä aminoindaanit erosivat MDMA:sta siinä, etteivät ne vähentäneet serotonergisten markkerien määrää terapeuttisilla annoksilla. Ne ilmeisesti aiheuttavat MDMA:ta vähemmän euforiaa ja stimulaatiota. Artikkelissa esitetään yhtenä mahdollisuutena, että aminoindaaneja kuten 5-IAI:ta tai MDAI:ta voitaisiin käyttää pidemmän psykoterapiaprosessin osana esimerkiksi niin, että ensimmäisessä sessiossa hyödynnetään MDMA:ta ja tulevissa miedommin vaikuttavia aminoindaaneja, joiden avulla käsitellään MDMA-session aikana esiin noussutta psykologista materiaalia.

Tryptamiini α-ET vastaa monilta osin MDMA:ta, mutta on vaikutuksiltaan jopa hieman sedatoiva, mikä voisi tehdä siitä hyvän vaihtoehdon potilaille, joille MDMA:n stimuloiva vaikutus tuntuu liialliselta, tai joilla on MDMA:n käytön estäviä sydänsairauksia. Viimeisenä artikkeli listaa amfetamiineihin lukeutuvan 4-FA:n, joka on MDMA:ta miedompi ja vaikutuksiltaan usein selkeästi MDMA:ta “selväpäisemmäksi” kuvattu yhdiste. 

MDMA:ta on tutkittu paljon ylläkuvattuja entaktogeeneja enemmän, joten niiden terapeuttista tehoa koskevat näkemykset ovat luonnollisesti hyvin spekulatiivisia. Osalla näistä yhdisteistä on tehty jo hieman ihmistutkimustakin, kun taas toisia koskeva tieto perustuu pääosin eläinkokeisiin ja käyttöraporteista koottuun aineistoon. Ennen kuin mitään niistä voidaan hyödyntää mielenterveyshoidossa, tutkimusnäyttöä on kuitenkin oltava huomattavasti nykyistä enemmän. 

Jos MDMA päädytään omaksumaan psykoterapian yleisemmäksi apuvälineeksi, on hyviä syitä tutkia tarkemmin muitakin siihen vaikutuksiltaan vertautuvia yhdisteitä. Ei ole mitenkään ilmeistä, että juuri MDMA olisi aina ja ikuisesti parhaiten toimiva ryhmänsä edustaja, tai että se olisi sitä kaikille. Kuten artikkelissa todetaan, terapeuttien ulottuvilla olisi syytä olla laaja paletti perinpohjaisesti tutkittuja yhdisteitä, jotta kutakin potilasta voidaan hoitaa hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa räätälöidyillä välineillä.

Henry Soinnunmaa

Kirjoittaja on Psykedeelitutkimusyhdistys ry:n tiedottaja ja verkostoija, muusikko, kirjoittaja ja podcast-isäntä, joka on seurannut psykedeeleihin liittyvää tutkimusta ja kulttuuria 2000-luvun alkuvuosista saakka. Hän on myös Psykedeelisen sivistyksen liitto ry:n puheenjohtaja.

Lähteet:

Oeri, H. E. (2020). Beyond ecstasy: Alternative entactogens to 3, 4-methylenedioxymethamphetamine with potential applications in psychotherapy. Journal of Psychopharmacology, 0269881120920420.