Jykevä kattaus psykedeelien kulttuurihistoriasta

Kosmos, Kari (2020). Mielen aika – Psykedeelisen kulttuurin historia ja visio.

Mielen aika – Psykedeelisen kulttuurin historia ja visio jäi Kari Kosmoksen (synt. Saaristo) viimeiseksi tuotokseksi. Hän menehtyi imusolmukesyöpään helmikuussa, vain viikkoja kirjan julkaisemisen jälkeen. Millainen teos on tämän runoilijan, toimittajan, muusikon, joogin ja mystikon magnum opus?

Kosmos käsittää laajasti sekä psykedeelin että kulttuurin käsitteet. Kirjassa liikutaankin klassisten psykedeelien lisäksi myös kannabiskulttuurin alueella, ja kulttuuri-ilmiöistä käsitellään niin eri taiteenmuotoja, uskontoa ja hengellisyyttä, tiedettä kuin yhteiskuntaakin. Kyseessä on yleistajuinen tietokirja, jossa kuitenkin kuuluu vahvasti myös kirjoittajan oma ääni. Omakustanteisuus näkyy teoksessa lähinnä kuvituksen puutteena. 

Suurin osa kirjasta käy läpi psykedeelien käytön ja käyttäjien sekä keskeisten psykedeelejä tutkineiden ja niistä kirjoittaneiden ja teorisoineiden henkilöiden historiaa. Ajassa liikutaan klassisesta Kreikasta nykypäiviin asti. Runsaimmin tilaa saavat Timothy Learyn, Terence McKennan ja Alexander Shulginin kaltaiset tunnetut hahmot sekä yhdysvaltalainen LSD-inspiroitunut kulttuuri ja toiminta 50–70-luvuilla, mutta kirja kattaa myös vähemmän tunnettuja vaiheita muun muassa peyoten/meskaliinin ja ayahuascan käytön historiasta. Englanniksi suurin osa tästä kulttuurihistoriasta on toki esitetty muissakin teoksissa, esimerkiksi LSD:n osalta Martin A. Lee ja Bruce Shlainin Acid Dreamsissa. Kokonaiskuvauksena psykedeelien (pääosin modernista) historiasta teos on silti kansainvälisestikin poikkeuksellinen, ja suomeksi kyseessä on epäilemättä monipuolisin kuvaus teemasta. 

Valintojen ja tulkintojen kautta käy ilmeiseksi, että Kosmos on tutustunut lähdemateriaaliin laajasti. Hän kykenee näin nostamaan esiin myös vähemmän tunnettuja juonteita psykedeelikentästä ja luomaan myös omaperäistä synteesiä. Vaikka monet yksittäiset luvut kustakin teemasta ovat verrattain lyhyitä, kyseessä ei ole pintapuolinen katsaus, vaan melko syväluotaava sukellus psykedeelien ja niiden merkityksen kenttään. Kirjassa näkyy myös kirjoittajan yleissivistys ja kulttuurikentän laaja tuntemus musiikista runouteen.

Etenkin useiden lukujen lopussa kuuluu vahvemmin myös kirjoittajan oma ääni ja näkemys. Kirjan alaotsikon mukaisesti Kosmos pyrkii tislaamaan esittelemistään psykedeelihistorian juonteista, jollei nyt suoranaisesti yhden yhtenäisen vision, niin erilaisia visioita siitä, mitä psykedeelinen kokemus ja psykedeeli-informoitu tapa ajatella ja olla olemassa voisi tarkoittaa ihmisyydelle ja maailmalle. Toisin sanoen kirja ei esittele ainoastaan sitä, miten psykedeelejä on käytetty ja niistä puhuttu, vaan myös miksi, millaisin tavoittein ja tarkoitusperin, ja millä seurauksilla, niin syntyneiden maailmankuvien ja ajatusmallien kuin käytännön johtopäätöstenkin osalta.

Kirjan melko uniikkia antia ovat sen loppupuolen luvut psykedeelisestä ja psykedeelivaikutteisesta musiikista, kuvataiteesta, elokuvasta ja muusta kulttuurista niin maailmalla kuin Suomessakin sekä suomalaisesta ”psykedeeliskenestä” ajalta ennen internetiä. Näistä luvuista jälkimmäisessä Kosmos avaa etenkin zine-henkisten pienlehtien sisältöä hyödyntäen suomalaista 60–90-lukujen psykedeeli- ja kannabiskulttuuria sekä sen yhtymäkohtia muuhun vastavirtakulttuuriin, new age -ajattelun ja muun henkisyyden eri muotoihin, vihreään liikkeeseen ja moneen muuhunkin suuntaan. 

Etenkin tässä osuudessa enemmän tai vähemmän tieteellis-rationaalista lukijaa saattaa hiertää Kosmoksen valinta antaa melko runsaasti tilaa ajattelijoille, joiden maailmankuva, epäilemättä osin psykedeelien myötävaikuttamana, on ajautunut pitkälle rajatiedon ja ”avaruuskulttuurin” syövereihin. Kirjailija ei juuri lähde haastamaan tai kyseenalaistamaan esittelemiään ajatuksia, vaikkei toisaalta ilmaise niitä allekirjoittavansakaan, vaan tarjoilee ne sellaisinaan lukijan arvioitavaksi. 

Kirjassa ääneen pääsevät kaikkein hapokkaimmat tulkinnat korostavat avoimen keskustelun tärkeyttä siitä, millaisia mullistuksia elämänsuunnassa ja uskomuksissa psykedeelien mahdollisesti suggestiivisuutta ja herkkyyttä lisäävät vaikutukset yhdistettynä voimakkaisiin, henkisiksi tai uskonnolliseksikin tulkittuihin kokemuksiin voivat eri ihmisissä eri aikoina aikaansaada. On selvää, että ympäristö ja sen tarjoamat selitysmallit ohjaavat vahvasti psykedeelikokemusten tulkintaa ja merkitystä, oli kyse sitten 70-luvun suomalaisista new age -piireistä tai 2020-luvun psykedeeliterapiasta. Ilmiötasolla psykedeelien (runsaaseen) käyttöön ja psykedeelikulttuureihin näyttää kuitenkin toisinaan yhdistyvän myös salaliitto- ja rajatietopiireissä ilmenevää kriittisen ajattelun laajenevaa löyhtymistä: Kun yksi totuus sosiaalisesti jaetusta valtavirtatodellisuudestamme tulee kyseenalaiseksi ja epäilyksen kohteeksi, näyttää käyvän helpommaksi alkaa uskoa myös muihin hyvin epätodennäköisiin vaihtoehtokäsityksiin. On toki epäselvää, mikä on ollut psykedeelien osuus kunkin yksittäisen henkilön maailmankuvan muodostumisessa. Psykedeelien valtavirtaistuessa on silti syytä pohtia, millaisissa olosuhteissa ne saattavat edesauttaa vapautuneemman laatikon ulkopuolelle ulottuvan ajattelun ohella – tai sen sijaan – kiinnostusta ja uskoa esimerkiksi energiaparantamiseen, telepatiaan tai Siriuksen interplanetaarisiin sotakouluihin.

Kirjan pääosassa on kulttuuri, ei tiede, mutta myös psykedeeleihin liittyvää tieteellistä tutkimusta käsitellään siellä täällä muun sisällön ohessa sekä lopussa yhden luvun verran tarkemmin. Hyvin laajaa ilmiöskaalaa käsittelevä kirja ei luonnollisestikaan voi päästä täydelliseen tarkkuuteen kaikilta osiltaan, ja muutama asiavirhe kuten tieteellisen termin lipsahdus tuleekin näissä osuuksissa vastaan. Pääosin faktat ovat kuitenkin hallussa myös näiltä osin, ja mahdollisesta tulevaisuuden psykedeeliterapiastakin Kosmoksella on sanansa sanottavana.

Sana oli Kosmoksella todellakin hallussa. Ilmaisu on sujuvaa ja monet sanavalinnat herkullisia. Kirja etenee pääosin jouhevasti ja houkuttelee jatkamaan lukemista, sortuen vain muutamissa kohdissa eri toimijoiden ja heidän tekojensa luettelointiin. Kosmos kirjoittaa mielenkiintoisesta asemasta, aihepiiristä riippuen väliin enemmän sisäpiiriläisenä, väliin vahvasti ulkopuolisena. Hänen omista näkemyksistään voi olla samaa tai eri mieltä, mutta ajatuksia herättäviä ne monesti ainakin ovat. Kosmos puhuu suoraan, mutta aiheen banalisointiin ei sorruta.

Mielen aika onnistuu tarjoamaan noin 350 sivussa jykevän kattauksen psykedeelien ja niiden kulttuuristen vaikutusten kansainvälisestä ja suomalaisesta historiasta. Omaperäisenä ja yllättävilläkin raja-alueilla liikkuvana teoksena sillä on runsaasti annettavaa myös aihepiirin historian peruskäänteet jo entuudestaan tuntevalle lukijalle.

Samuli Kangaslampi
Kirjoittaja on psykologian tohtori ja tutkija sekä Psykedeelitutkimusyhdistyksen hallituksen jäsen.